Syvällä aaltojen alla hallitsi ijäkäs meren jumala Nereus. Hänen tyttäriään olivat ihanat merenneidot, nereidit. He asuivat hopeanhohtavissa louhikoissa meren pohjalla, mutta keikkuivat myös mielellään kimaltelevilla aalloilla merihevosien vetämissä vaunuissa tai delfinien selässä ratsastain. Toisinaan astuivat he kauniilla rannalla maalle ja huvitteleivat suloisilla kisahypyillä. Jos he joutuivat vaaraan, pelastuivat he siitä aina varsin helposti muuttumalla mitä erilaisimpiin ja vaihtelevimpiin haahmuihin.
Yhden Nereuksen tyttären nimi oli Thetis. Hän oli niin kaunis, että itse ylijumala Zeus ja hänen veljensä, merenjumala Poseidon kilpaa koettivat saada häntä puolisokseen.
Kun eivät voineet asiasta muuten sopia, jättivät he sen oikeudenjumalattaren Themiksen ratkaistavaksi. Tämä selitti, että kun Thetis kerran saisi pojan, kohoisi se mahtavuudessa isäänsä korkeammalle. Zeus ymmärsi nyt, että jos Thetis joutuisi avioksi jumalalle, tulisi hänen pojastaan kaikkien muitten jumalain hallitsija ja silloin olisi hänen oma ylivaltansa lopussa. Senvuoksi julisti hän, ettei kukaan kuolematon saisi ottaa Thetistä puolisokseen. Poseidon sai tyytyä Thetiksen sisareen Amphitriteen. Ja ollakseen täysin varma ylimmästä hallitusvallastaan päätti Zeus naittaa Thetiksen jollekulle kuolevaisista ja valitsi hänelle mieheksi sankari Peleuksen. Tämä voimakas ja rohkea mies oli urhoollisten myrmidonien kuningas. Mutta hän oli vaan tavallinen kuolevainen, eikä hänen poikansa siis koskaan voinut tulla jumalain vertaiseksi, vielä vähemmin heidän hallitsijakseen.
Kun Peleus kuuli, että Zeus oli hänet valinnut Thetiksen aviomieheksi, kysyi hän äitinsä isältä Kheironilta, kuinka hänen olisi meneteltävä, että saavuttaisi tuon ihanan merenneidon suosion. Kheiron oli niinkutsuttu kentauri eli mieshevonen, joilla yläosa ruumista oli niinkuin ihmisellä ainakin, vaan alaosa hevosen haahmuinen.
— Oletpa saanut vaikean toimen täyttääksesi, vastasi tämä, ja jos toivot menestystä siinä, täytyy sinun olla näyttämättä pienintäkään pelkuruutta. Sillä vapaasta tahdostaan ei jumalatar milloinkaan lähde kuolevaisen miehen vaimoksi. Hän pakenee sinua niin kauvan kuin voi, ja jos vihdoin saavutatkin hänet, muuttaa hän muotonsa käärmeeksi, leijonaksi, tulen liekiksi ja milloin miksikin. Jos silloin säikähdyt, on hän sinulta ainiaaksi mennyt. Vaan jos tahdot saavuttaa päämaalisi, on sinun pidettävä hänestä kiinni, pistäkööt käärmeet, purkoot leijonat ja polttakoot tuliliekit kuinka kovasti tahansa. Silloin on hän vihdoin ojentava sinulle kätensä.
Peleus kiitti Kheironia hyvästä neuvosta, otti veljensä Telamonin mukaansa ja lähti Nereuksen valtakuntaan. Kun merenneidot näkivät veljesten saapuvan, hajaantuivat he kauhuissaan kaikille suunnille. Thetis pakeni voimainsa takaa etsiäkseen suojaa vanhan isänsä luota. Mutta Peleus oli nopeampi, sai hänet kiinni ja sulki syliinsä. Silloin toteutui Kheironin sana; Thetis muuttui kähiseviksi käärmeiksi, kiljuvaksi leijonaksi ja roihuavaksi tuleksi, ja Peleuksen sydän vavahteli. Mutta yhtäkaikki piti hän saaliistaan kiinni. Kun Thetis huomasi sen, muuttui hänen mielensä; hän otti luonnollisen muotonsa, ojensi sankarille kätensä ja lupasi tulla hänen morsiamekseen.
Zeus oli moisesta urotyöstä erittäin mielissään ja päätti pitää Thetikselle ja Peleukselle mitä loistavimmat häät. Kaikki jumalat ja jumalattaret kutsuttiin vieraiksi. Ainostaan yksi heitettiin kutsumatta ja se oli eripuraisuuden jumalatar, Eris. Hän ymmärsi kyllä, miksi toiset eivät tahtoneet häntä seuraansa, ja päätti lujasti, että heillä tulisi olemaan vielä vähemmän hauskuutta hänen poissaolostaan, kuin mitä hänen läsnäolostaan olisi ollut.
Häät vietettiin sulhasen isoisän Kheironin luona Pelionin vuorella. Kaikki jumalat paitse Eristä saapuivat jumalallisessa kulkueessa asunnoistaan Olympoksen vuorelta alas. Runsaita olivat ne lahjat, joita jumalat tullessaan toivat Peleukselle. Kaikkien yhteisenä lahjana sai hän kallisarvoiset sotavarustukset miekkoineen ja kilpineen, Poseidonilta parin kuolemattomia hevosia, Xantoksen ja Balioksen, ja Kheironilta peljättävän keihään, jonka varsi oli tehty Pelionin huipulla kasvaneesta saarnipuusta.
Kemut olivat komeat. Itselleen ja sukulaisilleen tarjosi Peleus sellaista ruokaa ja juomaa, jota kuolevaiset ihmiset tavallisesti juhlissaan käyttivät. Mutta sellainen ei kelvannut jumalille. Heidän suonissaan ei juossut tavallinen ihmisveri, vaan jalompi neste, jonka nimi oli ikhor, Sentähden söivätkin he ainoastaan ambrosiaa ja joivat pelkkää nektaria.
Juuri kun juhlailo oli korkeimmillaan, aukeni salin ovi raolleen, siitä näkyi käsi, ja seuraavassa silmänräpäyksessä pyörähti kultainen omena lattialle. Syntyi hiljaisuus, kaikkien katseet seurasivat pyörivää omenaa, eikä kukaan huomannut Eristä, joka vahingoniloisena kurkisteli ovelta ihmettelevää hääjoukkoa.