— Kuulehan hyvä veli, sanoi hän, mene kysymään Nestorilta, kuka on se haavoittunut mies, jota hän toi taistelusta! Minusta oli hän selkäpuoleltaan Makhaonin näköinen, mutta en nähnyt hänen kasvojaan, ne kun ajoivat niin kovaa.
Patroklos juoksi heti Nestorin telttaan. Ukon aseenkantaja Eurymedon oli riisunut hevoset. Nestor oli Makhaonin kanssa istahtanut hetkiseksi meren rannalle, antaen viileän tuulen vilvoitella hikeä vähemmäksi. Mutta sitten olivat he yhdessä menneet telttaan, asettuneet vuoteille ja virkistäneet itseään maljallisella viiniä. Ja juuri kun he siinä olivat päässeet keskustelun alkuun, ilmestyi Patroklos teltti-aukolle. Nestor nousi ylös, tarttui hänen käteensä ja pyysi häntä istumaan.
— Minulla ei ole aikaa, sanoi Patroklos, Olen vaan lähetetty kuulemaan, ketä haavoitettua sinä kuljetit, ja nyt näenkin hänet itse. Riennän heti takaisin kertomaan sitä Akhilleukselle; tunnethan hänen kärsimättömyytensä.
Mutta Nestor pidätti Patroklosta ja alkoi katkerasti valittaa, kuinka tyly ja leppymätön Akhilleus oli, varsinkin siihen nähden, mitä hän, Nestor oli nuoruutensa päivinä ollut. Ja hän kertoi laveasti kaikista niistä urotöistä, joita hän silloin oli toisten hyväksi tehnyt. Lopuksi muistutti hän, kuinka Patrokloksen oma isä Menoitios heidän sotaan lähteissään oli kehoittanut häntä olemaan hyvänä neuvonantajana ja esikuvana Akhilleukselle.
— Riennä nyt, lopetti Nestor, ja puhu hänelle hyviä sanoja, että hän muuttaisi mielensä! Mutta ellei mikään auta, niin pyydä edes, että hän päästäisi sinut ja myrmidonit taisteluun! Silloin saattavat troialaiset luulla sinua häneksi, ja väistyvät jonkun verran, niin että me toiset saamme edes hiukan hengähtää tässä kauheassa ottelussa.
Liikutettuna vanhuksen rukouksista riensi Patroklos takaisin kertomaan asiaansa. Mutta saavuttuaan käräjäpaikan kohdalle, tuli hänen ystävänsä Eurypylos siinä häntä vastaan, ontuen pahasti ja pidellen säärtään, jonka nuoli oli haavoittanut. Hiki valui hänen otsaltaan ja verta vuoti tulvanaan haavasta, mutta lujaluontoisena koetti hän sentään nilkuttaa asuntoonsa päin.
— Kuinka teidän käy, Eurypylos? kysyi Patroklos sääliväisesti.
— Kurjasti vallan, vastasi Eurypylos. Ei ole enää mitään pelastusta, kohta makaamme kaikki kaatuneina. Mutta auta, rakas ystävä, minua laivalleni ja tarkasta tuota haavaa! Olethan Akhilleukselta oppinut lääketaitoa. Ei ole saatavissa ainoaakaan lääkäriä; Makhaon on itse haavoittunut ja Podaleirios on parhaillaan taistelussa.
— Mitä minun nyt on tehtävä? valitti Patroklos. Akhilleus odottaa minua levottomana, mutta enhän voi sinuakaan jättää tähän avuttomaksi tuskiisi!
Hän kantoi Eurypyloksen hänen omaan telttaansa ja antoi palvelijan siellä levittää häräntaljan hänen allensa. Sitten irroitti hän veitsellään nuolen kärjen haavoittuneen säärestä ja pesi haavan haalealla vedellä, otti povestaan muutamia katkeria, parantavia juuria, hieroi ne hienoksi kämmenissään ja siroitti haavaan. Heti tyrehtyi verenvuoto ja tuskat katosivat.