Rajusti lennähti hänen peitsensä, mutta Hektor huomasi heiton ja kumartui polvilleen, niin että peitsi meni ylitse.
— Harhaan osui! huusi Hektor; vielä ei ole Zeus antanut kohtaloani sinun käsiisi.
Sitten heitti hän, ja hänen peitsensä sattui keskelle Akhilleuksen kilpeä. Mutta kilpi kesti ja peitsi kimmosi kauvas takaisin, Hektor meni murheelliseksi ja loi katseensa maahan. Hänellä ei ollut toista peistä mukanaan ja hän huusi Deiphobosta tuomaan omaansa lainaksi.
Mutta Deiphobosta ei kuulunutkaan, ja kun Hektor katsahti taakseen, oli hän kadonnut.
— Voi minua, sanoi Hektor, nyt ymmärrän kaikki. Luulin varmasti, että se oli Deiphobos, mutta se olikin vaan Athene, joka petti minua harhanäyllä; Deiphoboshan seisoo tuolla muurilla. Muinoin auttoivat minua Zeus ja Apollon, mutta nyt on kohtaloni saavuttanut minut. Vaan kurjana en kuole, enkä maineetta. Tahdon tehdä jotain suurta vielä, joka elää jälkimaailman muistossa.
Hän sivalsi miekkansa huotrasta, heilautti sitä päänsä päällä ja syöksyi Akhilleusta vastaan. Mutta Akhilleuskin ryntäsi eteenpäin, peitsen kärki välähdellen ilmassa, tuuhea kypärinharja heilahdellen ja mahtava kilpi loistaen huikaisevasti. Säkenöivin katsein tarkasteli hän vastustajaansa kiireestä kantapäähän. Hän tunsi hyvästi Hektorin varustukset, ja tiesi, että ne jättivät ainoastaan yhden kohdan suojaamatta, sen paikan kaulan alapuolella, missä solisluut yhtyvät. Siihen työnsi hän koko voimallaan peitsensä, kärki tunkeutui syvälle ja Hektor vaipui maahan.
— Mieletön, huusi Akhilleus voitosta riemuitsevalla äänellä, luulit olevasi varma hengestäsi, kun ryöstit sankari Patrokloksen, mutta et muistanutkaan, että hänelle jäi kostaja eloon ja että se kostaja olen minä. Nyt ovat polvesi lamassa ja pian olet joutuva hänen hautajaiskemuissaan koirien ja lintujen saaliiksi.
— Omien vanhempaisi nimessä pyydän sinulta, sanoi Hektor raukeasti, että otat ne lunnaat, jotka isäni tarjoo, ja lähetät ruumiini troialaisille, että he saisivat kunnioittaa minua tulella!
— Elä pyydä minulta mitään, koira, karjahti Akhilleus raivoisana; kappaleiksi tahtoisin sinut silpoa kaikkien pahaintöittesi palkkioksi, siihen määrään sinua vihaan! Vaikkapa he tarjoisivat kymmen- tai kaksikymmenkertaisia lunnaita, vaikkapa isäsi tarjoisi oman painosi kultaa, ei äitisi sittenkään ole käärivä ruumistasi kuolinliinoihin. Vapaasti saakoot koirat ja korppikotkat aterioida pääsi ympärillä!
Kuolevana lausui vielä Hektor: