»Se ei käy päinsä, poikani», vastasi isä hymyillen. »Koko suurta merta ei näet muodosta sellainen vesi, jota meillä on täällä kotona lammikoissamme ja joessamme. Se on suolaista, ja suolavesi vain vaivoin jäätyy.»
»Suolaistako?» huudahti Frits hämmästyneenä; — »onko kaikki tuo sininen vesi kartalla suolaista?»
»On, kaikki tuo sininen vesi on suolaista», vahvisti isä. »Sitäpaitsi, poikani, ei tuollainen suuri vedenpinta ole yhtä hiljainen kuin meidän lammikkomme ja suomme, vaan pitävät sitä alituisessa liikkeessä eri Virrat ja tuuli, niin ett’ei se ollenkaan voi jäätyä. Sinä tiedät, että juokseva eli virtaava vesi, sanalla sanoen, liikkeitä oleva vesi, vain vaikeasti jäätyy.»
»Miksi se ei jäädy?» kysyi Maria.
»No, se on helppo selittää», vakuutti Frits. »Kun on kylmä talvella ja sinä juokset, niin ethän sinäkään jäädy, vai kuinka?»
»Niin, se on totta», vastasi Maria, »kun juoksen, niin en palellu; mutta kun olen paikoillani, niin tulee minun vilu.»
»Katsos!» sanoi isä. »Kun nyt meri ei koskaan ole hiljaa ja on sitäpaitsi suolainen, niin ei sekään jäädy.»
»Mutta mistä se johtuu, että meri on suolainen?» kysyi Frits; »eiväthän joet, jotka laskevat mereen, ole suolaisia. Onko siis meressä suolaa?»
»Rakas poikani», vastasi isä, »se on jotakin, mikä ei meillä ole niin aivan selvillä. Niin paljon on kuitenkin varmaa, että joet vievät mukanaan kaikenlaisia suoloja ja maata, jotka kasaantuvat mereen. Me nimitämme kuitenkin jokivettä suolattomaksi, verrattuna meriveteen, jolla on niin karvas, suolainen maku, ettei sitä laisinkaan voi juoda. Mutta monet sekä suuret että pienet kalat pitävät kuitenkin paljon merivedestä; ja ellei se olisi niin suolaista kuin se on, niin kaikki eläinten ja kasvien jäännökset meressä pian mätänisivät.»
»Mutta nyt on isän sanottava meille merien nimet», pyysi Frits. »Äiti on sanonut meille maanosien nimet, ja ne me osaamme nyt.»