»Ajatelkaa nyt, että meillä täällä ylhäällä vielä on pimeä, se on, että meillä on yö. Nyt alan hitaasti kääntää palloa, pitäen sen yläosaa valoa kohden, kuten maan liikunto on. Katsokaa, nyt lankeaa jo pieni osa valosta siihen paikkaan, jossa me asumme; saamme siis hämärän, tai kuten tässä voimme suuremmalla syyllä sanoa, päivänkoiton. Jos nyt katsomme suoraan yli maan siihen suuntaan, missä aurinko on, niin voimme nähdä valon, se on tässä auringon. Tämä on aivan samanlaista, kuin koska aurinko, kuten me sanomme, nousee aamuisin. Meidän ei silloin tarvitse silmätä ylöspäin, vaan katsoa suoraan yli maan, horisonttia kohden.»
»Mikä on horisontti, isä?» kiiruhti Frits kysymään.
»Horisontti, lapseni», vastasi isä, »on meidän näköpiirimme, s.o. se vähäinen pinta meidän maastamme, jonka siltä paikalta, missä seisomme, voimme nähdä ylt'ympärillä. Jos seisomme tasangolla, on se siis etäisin kohta, minkä voimme havaita joka suunnalla. Kun maa on pyöreä ja siis laskeutuu kaikkialla säännöllisesti, niin muodostaa myöskin tämä horisontti tasaisen, pyöreän piirin meidän ympärillemme, ja tätä me nimitämme näköpiiriksi. Horisontti eli näköpiiri on siis se paikka, missä taivas ja maa näyttävät yhtyvän.»
»Voinko nähdä horisontin, jos avaan tämän akkunan?» kysyi Maria.
»Et, lapseni», vastasi isä, »sitä et voi siitä syystä, että vastapäätä olevat talot kaihtavat näköalaa. Horisontti on aina suoraan edessäpäin, linjassa silmiesi kanssa. Jos sinun täytyy katsoa ylöspäin tai alaspäin, talon, vuoren yli tai alas laaksoon, ei tämä milloinkaan voi olla horisontti. Jos siis ajattelette, että me asumme tässä ja katsomme horisonttia kohden, niin täytyy auringon tulla näkyviin juuri tuolta. Mutta mitä enemmän käännän palloa, sitä kauvemmaksi horisontista lankeaa valo; sillä horisontti on aina lähellä maan pintaa. Katsos, nyt on meillä jo täysi päivä tässä paikassa, jossa asumme, ja meistä näyttää, kuin olisi aurinko noussut jo hyvän matkaa taivaanlaella. Mutta todellisuudessa se on vaan maa, joka on pyörähtänyt ympäri ja me sen mukana.»
»Mutta mistä se johtuu», kysyi Frits, »ett’ei tunneta, kuinka maa pyörii ympäri? Jos minä pyörin ympäri, juoksen tai ajan, niin tunnenhan heti liikkuvani.»
»Se johtuu siitä, lapseni», vastasi isä, »että sinä näet ympärilläsi muita esineitä, jotka pysyvät paikoillaan, eivätkä liiku. Mutta kohta kun kaikki, mitä näet, liikkuu eteenpäin vieden sinut mukanansa ja niin, että sama välimatka säilyy, niin et voi enään nähdä, että sinä itse liikut. Jos joku matkustaa veneessä joella, niin näkee hän liikkuvansa eteenpäin, syystä että rannat pysyvät paikoillaan ja hän kulkee niiden ohi. Mutta ken matkustaa laivassa merellä, missä ei enään nähdä maata, hän ei myöskään voi nähdä, liikkuuko laiva vai ei. Sen vuoksi, kun katselemme ainoastaan maahan, emme luule liikkuvamme, mikä riippuu siitä, että kaikki ympärillä olevat esineet myös liikkuvat. Mutta jos katsomme kohti aurinkoa, josta aivan varmaan tiedämme, että se pysyy paikoillaan, niin huomaamme helposti, että maa ehdottomasti liikkuu ja me sen mukana.
»Maa tarvitsee täsmälleen kaksikymmentä neljä tuntia pyörähtääkseen kerran ympäri, ja siitä syntyy päivä ja yö. Puolet ajasta on päivää, jolloin meillä on valoisa. Jos nyt käännän palloa vielä enemmän ympäri, niin laskee aurinko meidän taaksemme, ja me saamme hämärän. Kun meidän horisonttimme on kääntynyt niin, ett’emme enään voi nähdä aurinkoa, silloin vallitsee yö. Me saamme nyt olla pimeässä, kunnes uudelleen tulemme päivänkoittoon, ja tulee päivä. Ja siten tapahtuu kaiken vuotta samalla tapaa ja on kaikkina aikoina tapahtunut, niin kauvan kun ihmisiä on ollut maan päällä.»
»Mutta minä arvelen kuitenkin, että pitäisihän sen voida tuntea, kuinka maa pyörii ympäri», sanoi Frits.
»Jos huomenna on kaunis ilma, niin pääsette äidin ja minun kera liikkumaan tuolle suurelle lammelle, jolloin toivon paremmin voivani selittää, mitä tänään olen teille ilmoittanut. Mutta päästäkäämme nyt taas päivänvaloa sisälle ja sammuttakaamme kynttilä, niin saatte kuulla vähän enemmän ilmansuunnista.»