»Aivan oikein», vastasi, isä »mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, että molemmilla puolillamme olevat rannat eivät liiku samalla kertaa, kun me.»
»Minusta tuntuu aivan, että me pysymme paikoillamme», sanoi Maria, »ja että rannoilla olevat puut juoksevat takaperin. Kuinka kummallista, isä!»
»Niin, näetkös, lapseni», vastasi isä, »aivan samoin on meidän maamme laita: kun me itse liikumme, näyttää meistä siltä, kuin siirtyisi aurinko taivaankannella, koska se on ainoa meille näkyvä esine, joka ei liiku. Tiedämmehän, että puut noilla rannoilla ovat juurillaan kiinni maassa, eivätkä voi liikkua; sen vuoksi ne olemme me, jotka liikumme. Jotakin samantapaista voimme huomata kuustakin. Kun se illalla näyttäytyy taivaankannella ja myrskypilvet nopeasti kiitävät sen ohi, niin näyttää usein siltä, kuin pilvet pysyisivät paikoillaan ja kuu, joka kuitenkin liikkuu ainoastaan perin hitaasti, kiitäisi pilvien läpi huimaavaa vauhtia. — Mutta pitäkääpä nyt kädet silmien edessä tarkoin. — Kas noin. — Voitteko vieläkin nähdä jotakin?»
»Emme, isä», vastasivat molemmat lapset yhtaikaa.
»No, tunnetteko sitten, että me liikumme?»
»Emme; nyt olemme kokonaan liikkumatta», vakuutti Frits.
»Vai niin, vai olemme?» vastasi isä hymyillen. »Ota pois kätesi, niin saat nähdä, että me kuljemme nyt yhtä nopeasti kuin ennenkin.»
»Niin; mutta jos pidän kädet silmieni edessä, niin en tunne mitään», sanoi Frits.
»Se on juuri siksi, että sinä et näe mitään ulkopuolellasi olevia esineitä, joista voisit huomata, että me liikumme. Kun aurinko, jonka tiedämme pysyvän paikoillaan, näyttäytyy taivaankannella, voimme siitä nähdä, että me liikumme samalla kun maakin liikkuu. Mutta kun taivas on pilvien peitossa tai kun vallitsee sumu, niin ei meillä täällä maan päällä olekaan mitään ulkonaista esinettä, josta voimme nähdä, että me liikumme; ja meistä tuntuu silloin, kuin olisimme aivan paikoillamme.»
Kalastaja oli nyt uudelleen tarttunut sauvoimeen ja sauvoi venettä niin nopeasti eteenpäin, että vaahto pärskyi keulassa.