»Talojen suuruisia!» huudahti Frits. »Ja katolla varustettujako, isä?»
»Niinpä kyllä, mutta ei tiilistä tehdyllä, Vaan puukatolla. Lujia lautoja sovitetaan taajaan yhteen, niin ettei vesi voi tunkeutua läpi; ja sellaista kattoa nimitetään kanneksi.»
»Mutta kuka jaksaa soutaa niin suurta laivaa?» kysyi Maria.
»Ei sitä soudetakaan», Vastasi isä; »se on tuuli, joka ajaa laivaa eteenpäin. Mutta tehdäksemme tämän havaannolliseksi, tahdomme pyytää äidiltä lainaksi vedellä täytetyn vadin, niin minä sillä aikaa laitan kuntoon suuren laivan.»
»Oi, kuinka hauskaa!» huudahti pikku Maria ja taputti käsiänsä. »Sitten me istuudumme siihen ja matkustamme kaikki tyynni Ameriikkaan.»
»Vatiinko tarkoitat?» kysyi Frits nauraen; — »niin, kylläpä silloin pääset kauvas!»
Äiti oli sillä välin kannattanut sisälle vadin, joka oli puoliksi täytetty vedellä. Vati asetettiin pöydälle; ja kaivatun laivan sijasta otti isä esille suuren saksanpähkinän puolikkaan, jonka asetti veteen.
»Mutta eihän tämä ole mikään suuri laiva, isä», sanoi Maria.
»Siinä kyllä olet oikeassa, lapseni», vastasi isä. »Ymmärtänet myöskin, ettei suurta laivaa voisi hevin asettaa tällaiseen vatiin. Laskin vain leikkiä, kun puhuin suuresta laivasta. Tämän saksanpähkinän avulla minä kuitenkin selitän teille, mitä tarkoitan.
»Katsokaahan, lapseni, pientä venettä eli alusta voidaan sangen hyvin ajaa eteenpäin airoilla, kuten itse olette tänään olleet tilaisuudessa näkemään. Mutta kun laiva on niin suuri, että se voi kantaa suuren lastin ja monta ihmistä, silloin ei sitä enään voida kuljettaa eteenpäin airoilla. Täytyi sen vuoksi keksiä toinen keino saadakseen sellaisen laivan nopeasti liikkumaan eteenpäin; ja samoin kuin annettiin veden kantaa laivaa, käytettiin ilmaa eli tuulta panemaan laivoja liikkeelle.