TOINEN LUKU.
MAA ON PYÖREÄ.
Isä oli ollut aivan oikeassa. Pilvet vetäytyivät yhä enemmän yhteen; ja tuskin olivat huvikävelijämme ehtineet kotiin, kun alkoi sataa, vieläpä oikein kelpo tavalla.
Sadetta kesti koko yön. Seuraavana aamuna tutki Frits hyvin tarkkaavaisesti täyttyneitä katuojia, joissa keltainen, likainen sadevesi nopeasti virtasi eteenpäin, vieden mukanansa oljenkorsia, puupalasia ja muita kadulle heitetyltä esineitä.
»Näetkö, Maria», huusi hän sisarelle, »noista kattokouruista juoksevat lähteet alas, kuten isä eilen kertoi meille. Tuolla toisella puolella on meillä puro, tällä puolella on meillä myös sellainen, ja siinä, missä ne yhtyvät on meillä joki. Katsohan, kuinka nopeasti se virtaa katua alaspäin kulmauksen ympäri, joutuakseen siellä yhteen toisen joen kanssa. Kulmauksen toisella puolella on meri.»
»Emmekö mene katsomaan merta?» kysyi Maria. »En ole vielä milloinkaan nähnyt merta.»
»Silloinpa saisit kulkea kauvas, rakas lapsi», sanoi isä, joka nyt tuli heidän luokseen. »Joet virtaavat usein pitkiä matkoja, ennenkun saapuvat mereen; ja ennenkun sinne saapuisit, niin ehtisitpä kovasti väsyä.»
»Kuulkaa nyt, isä», sanoi Frits, »kun tulen suureksi, tahdon minäkin mennä merelle. Mutta minne on minun mentävä? Minä seuraan vaan jokia, eikö niin, isä?»
»Niin, tietysti, poikani», vastasi isä. »Jos ulottaisit sen lähteen luota, josta eilen joit, ja sitten yhtämittaa seuraisit vettä pitkin rantaa, niin tulisit lopuksi meren luo. Kulkenet muuten miten tahdot, kun vaan kuljet suoraan eteenpäin, niin saavut lopuksi aina meren rannalle, sillä erotuksella kuitenkin, että toiseen paikkaan pääset pikemmin perille, kuin toiseen. Jotta paremmin voisitte ymmärtää tämän, olen tänään ottanut esille kartan, johon on kuvattu koko meidän maapallomme ynnä meret.»
»Sepä näyttää hauskalta», sanoi Maria, joka oli rientänyt tuolia noutamaan, heti kun isä oli saanut levittäneeksi kartan pöydälle. »Sehän on sinistä kaikki tyynni, ja siinä on punaisia, valkoisia, mustia ja keltaisia täpliä.»