»Voimistelu — hyvä rouva», lausui kauppaneuvos hämmästyneenä, ja toiset naiset supattelivat keskenään. Mutta ennenkuin hän vielä saattoi vastata siihen enempää, vihelsi veturi, junan vauhti hiljeni, ja nuori, kaunis, häntä vastapäätä istuva, päällyskenkänsä unohtanut nainen nousi, pannakseen takaisin hartioilleen liinan, joka oli valahtanut niiltä alas.
»Aiotteko jättää meidät jo täällä?» kysyi kauppaneuvos, kun taas paksu nainen taivuttautui poispäin hänestä ja oli miltei tukahduttaa oikealla istuvan naapurinsa, koettaessaan kuiskata jotakin toisessa nurkassa istuvalle naiselle.
»Aion, minä matkustan vain Hochstadtiin», kuului vastaus, ja puhuja katsoi samassa ulos ikkunasta, tarkastellen taivasta. »Hyvä Jumala», huokasi hän sitä tehdessään, »tuolla nousee tosiaankin jo pilviä ja jos saamme vielä enemmän sadetta, niin olen hukassa».
»Teidän täytyy ostaa itsellenne toiset kengät», sanoi kauppaneuvos hyväätarkoittavasti, »se on tosiaankin teille parasta».
»Ah, heittää sillä tavoin niin paljon rahaa menemään», sanoi pikku nainen huoaten, »mutta ei kai lopuksi muu auta, ja minä kun niin varmasti luulin ottaneeni ne mukaan!»
»No, ehkäpä löydätte ne vielä», koetti herra Mahlhuber lohduttaa häntä; mutta se oli varsin huono lohdutus, sillä juna pysähtyi samassa, ja kun ovi avattiin, astui nuori nainen ystävällisesti hyvästellen ulos.
»Hochstadt!» sanoi junailija. »Juna jatkaa heti matkaansa.»
Kauppaneuvos oli juuri ojentanut neidille hänen matkalaukkunsa, kun ulkopuolella kulki ohitse olutta kantava tarjoilija. Herra Mahlhuberin oli yhtä mittaa jano — sekin seuraus maksataudista, kuten hän itseään puolusteli — eikä hän aikonut antaa niin hyvän janonsammuttamistilaisuuden mennä ohitse. Mutta kun hän astui ulos, varoitti junailija, ettei hän vain jäisi junasta, joka lähtisi aivan samassa hetkessä eteenpäin.
»Vain kerran ryyppään, rakas ystävä», sanoi kauppaneuvos säikähtyneenä, »minulla on maksatauti, keltainen hypertro —»
»Niin, siitä se johtuu», nauroi mies, myös tyhjentäen lasin yhdellä kulauksella ja kuivaten partaansa, »tietäähän sen hittokin, että se on aina kuiva», ja ryhtymättä matkustajan kanssa pitempiin puheisiin hän kulki tehtävänsä mukaisesti pitkin junan vierustaa.