Verrina (seisoen hiljaa, katsoo häntä oudoksuen). Isäänsäkö tyttäreni peljästyy?
Bertta. Älkää tulko! Antakaa minun paeta! Isäni, te olette peljättävä.
Verrina. Ainoa lapseniko pelkäisi minua?
Bertta (heittää häneen syvän katseen). En! Täytyyhän teillä vielä olla tytär!
Verrina. Painaako helleyteni sinua liian raskaasti?
Bertta. Isä, maahan.
Verrina. Kuinka? millainen vastaan-otto, tyttäreni! Ennen kotia tullessani, vuorten painoja sydämelläni, hyppäsi Berttani minua vastaan ja naurullansa ajoi ne pois. Tyttäreni, tule minun syliini. Sinun hehkuvalla rinnallasi lämpiää taas minun sydämeni jäätymästä isänmaan kuolin vuoteella. Oi minun lapseni! Tänä päivänä olen tehnyt tilin kaikista luonnon huvista ja (sangen raskaasti) ainoastaan sinä olit minulla jäljellä niistä.
Bertta (silmäten häntä pitkään). Onneton isä!
Verrina (syleillen häntä kovasti). Bertta, minun ainoa lapseni! Bertta minun viimeinen toivoni! — Genuan vapaus on mennyt — Fiesko on mennyt — (likistäen häntä kovemmin ja myristen hampaitten välistä). Hekumaanko sinä —.
Bertta (riimaseikse hänen sylistänsä). Ah Herra! Te tiedätte!