Sakko. Viimeksi vaikka yhtä päättävänä laskee polvillensa Rafaeli Sakko. Jos tämä välkkyvä rautani ei aukaise Bertan vankiutta, älköön minun elämäni viimeistä rukousta kuultako! (Nousee).
Verrina (ilahtuneena). Genua kiittää minussa teitä, ystäväni! Mene tyttäreni! Iloitse olemastasi isänmaan suuri uhri!
Bourgognino (halaa menevää Berttaa). Mene! Luota Jumalaan ja
Bourgogninoon. Yhtenä ja samana päivänä on Bertta ja Genua vapaa.
(Bertta pois).
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
Edelliset paitsi Bertta.
Kalkagno. Sana vielä, Genualaiset, ennenkuin menemme pitemmälle.
Verrina. Sen arvaan.
Kalkagno. Riittääkö neljä isänmaanystävää kukistamaan tiranniuden vahvan kyykäärmeen? Eikö täydy yllyttäämme kansaa ja vetää aatelin puolellemme?
Verrina. Ymmärrän! Kuulkaa siis, minulla on kauvan ollut palkalla maalaaja, joka tuhlaa kaiken taitonsa Appius Klaudiuksen kukistamisen maalaamiseen. Fiesko ihailee taidetta, innostuu ylevistä nävyistä. Viedään se maalaus hänen palatsiinsa ja ollaan läsnä hänen sitä katsellessansa. Kenties se näky hänen taas herättää haltioihinsa — Kenties —
Bourgognino. Mitä hänestä! Lisää vaaraa älä apua, sanoo sankari. Minä olen jo kauvan tuntenut rinnassani jotain, joka ei mihinkään tahtonut tyytyä. — Mitä se oli, nyt yhtäkkiä tiedän — (Sankarillisesti hypäten). Minun on tyranni.