Verrina. Kuule, mutta älä vastaa mitään. Nuorukainen, älä mitään vastaa! Kuuletkos! Et sanaakaan saa lausua siihen. — Fieskon pitää kuoleman!
Bourgognino (hämmästyen). Kuoleman! Fieskon?
Verrina. Kuoleman! — Kiitos Luojan että se on sanottu. Fieskon kuoleman, poikani, kuoleman minun kauttani! — Nyt mene! — Tekoja on, jotka eivät enää ole ihmisen tuomion alaisia. Tämä on yksi niitä. Nyt mene! En tahdo sinun moitettasi enkä kiitostasi. Minä tiedän mitä se minulle maksaa ja sillä hyvä. Kuule kuitenkin — ettet tämän tähden ajattelisi päätäsi sekaisin — kuule — huomasitko eilen hänen riemuansa, meidän hämmästyissämme. Mies, joka hymyllänsä vie Italian harhaan, kärsiikö hän Genuassa vertaistansa? Mene! — Fiesko kukistaa tyrannin, se on varma! Fieskosta nousee Genuan vaarallisin tyranni, se on varmempi! (Menee kiiruusti pois. Bourgognino silmäilee hämmästyneenä ja äänetönnä häntä, ja seuraa sitten itsekin vitkalleen).
TOINEN KOHTAUS.
Fieskon sali. Keskellä peräseinää suuri lasiovi, josta on näköala merelle ja Genuaan. Aamuhämärä. Fiesko akkunassa.
Fiesko. Mitä aavistaa tämä? Kuu on laskenut. — Aamu nousee tulisena merestä. — Rajut mielenhaaveet ovat uneni vieneet, — koko olentoni kietoneet yhteen tunteeseen — minun täytyy saada ulkoilmaa. (Aukasee lasioven. Aamurusko valaisee meren ja kaupungin. Fiesko astuu lujaa edestakaisin). Ettäkö minä olen koko Genuan suurin mies! ja pienemmätkö henget eivät kokoontuisi suuremmalle? — Mutta loukkaan siveyttä! (Seisahtuu). Siveyttäkö? — Korkealla hengellä on toisellaisia kiusauksia kuin tavallisella. — Pitäisikö heidän siveydessä oleman toisiensa kaltaiset? — Sopisiko jättiläiselle se haarniska, joka pitelee kääpiön kuihtuneen ruumiin. (Aurinko nousee Genuan päällitse).
Tämä majesteetillinen kaupunki! (juoksee avoimin sylin sinnepäin). Minun! ja leimuta sen valkeutena kuin ruhtinaallinen päivä — vaikuttaa siihen yksivaltijaan voimalla — upottaa tähän pohjattomaan valtamereen kaikki riehuvat himot — kaikki kyllästymättömät halut — — Totisesti! Jos ei petturin taito ylennä petoksen arvoa, kuitenkin palkka ylentää petturin arvoa. Häpeällistä on tyhjentää täysinäinen kukkaro, hävytöntä on peijata miljoonia, mutta äärettömän suurta on varastaa kruunu. Mitä enemmän syntiä, sitä vähemmän häpyä. (Äänettömyys, sitten painolla). Totella! — Hallita! tavaton, pyörryttävä rotko välillä — Pankaa kaikki mitä ihmisellä on kallista — voitetut tappelunne, valloittajat — taiteilijat, kuolemattomat teoksenne — nautintonne, hekumoitsijat — merenne ja saarenne, te maailman ympäri purjehtijat. Totella ja hallita! Olla eikä olla. Kuka hyppää huimaavan haudan yli enkelien asunnosta avaruuteen, se myös hyppäyksensä mittaa. (Komeasti näytellen). — Seisoa tuolla pelottavan komeassa korkeudessa — virua ihmiskunnan riehuvassa touhussa, jossa salliman rattaat viekkaasti pyörivät — ensimmäisenä huulilla riemun malja — talutella kahleissa tuota haarniskoitua jättiläistä lakia — nähdä kostamattomia haavoja lyötävän, kun hänen lyhytkätinen kiukkunsa voimatonna majesteetin porttia täristää — heiluvilla ohjaksilla hillitä kansan vallattomia himoja, ikäänkuin hullupäitä hevosia — yhdellä ainoalla hengenvedolla kaataa vasallien ylvästelevä suuruus, koska ruhtinaan elävä valtikka antaa hengen hänen mielensä houreillekin. Haa! mikä aatos! se nostaa hämmästyvän hengen rajojensa yli. — Silmänräpäys ruhtinaana on enemmän kuin koko elämän mehu. Ei elämän pituus vaan kelvollisuus määrää sen arvon. Hajoita ukkosen jyrinä yksityisiksi ääniksi, niin niillä taidat laulaa lapsia uneen. Sulata ne yhteen äkilliseksi pamaukseksi, niin siitä yksinvaltiaasta äänestä iankaikkinen taivas vapisee. — Minä olen päättänyt. (Käy uhkeasti edestakaisin).
KOLMAS KOHTAUS.
Edellinen ja Leonoora tulee huomattavasti tuskallisena.
Leonoora. Antakaa anteeksi, kreivi! Pelkään häiritä aamulepoanne.