DANIEL. Jumala minua varjelkoon! Herrani! (Sammuttaa lyhdyn.)
FRANS. Petosta, petosta! Henget syöstään esiin haudoistaan — ikiunesta hälyytettynä mylvii Manala minua vastaan: Murhaaja, murhaaja! — Kuka siellä liikkuu?
DANIEL (kauhuissaan). Auta, pyhä Jumalanäiti! Tekö se olette, ankara herra, tekö huudatte läpi holvikäytävän niin kamalasti, että kaikki nukkujat heräävät?
FRANS. Nukkujat? Kuka käskee teidän nukkua? Pois, sytytä kynttilä! (Daniel poistuu, tulee toinen palvelija.) Tällä hetkellä ei kukaan saa nukkua! Kuuletko? Kaikkien pitää olla pystyssä, — aseissa, — kaikki kiväärit ladattuina —. Näitkö niiden hiipivän tuolla kaarikäytävää pitkin?
PALVELIJA. Kenen, armollinen herra?
FRANS. Kenen, pölkkypää, kenen! Niin kylmästi, niin tyhjästi kysyt: kenen! Vaikka minua ahdisti kuin pyörtymys! Kenen, aasi, kenen! Kiusa ja kuolema! Kuinka myöhä yö on?
PALVELIJA. Juuri nyt huutaa yövartija kahta.
FRANS. Mitä, pitääkö tämän yön kestää tuomiopäivään saakka? Etkö kuule melua likeltä? Et mitään voittohuutoja? Et mitään nelistävien hevosten kapsetta? Missä on Kaar—, kreivi, tarkoitan?
PALVELIJA. En tiedä, herrani.
FRANS. Et tiedä? Kuulutko sinäkin siihen koplaan? Lemmon tietämättömyydestäsi minä puristan sydämen pois kylkiluittesi välistä! Pois, nouda pastori!