ROLLER. Ja haaksirikossa on asia, ellei hän suostu. Ilman Mooria me olemme ruumis ilman sielua.
SPIEGELBERG (kääntyen äkeänä poispäin). Kapaturska!
MOOR (astuu sisään kiihkeänä ja kaahaa kiivaasti edestakaisin huoneessa, itsekseen): Ihmiset, ihmiset — valheellista, teeskentelevää krokodiilinsukua. Heidän silmänsä ovat kuin vesi, heidän sydämensä kuin malmi! Huulilla suudelmia, piikkejä povessa! Leijonat ja leopardit ruokkivat pentujaan, korpit vievät poikiansa haaskan ääreen syömään, ja hän, hän —. Pahuutta olen oppinut kärsimään, voin hymyillen nähdä kiukkuisen vihamieheni imevän sydänvertani, — mutta kun veri-siteet pettävät, kun isänrakkaus muuttuu raivottareksi, — silloin syty, miehen tyyni mieli! Raivostu tiikeriksi, lauhkea lammas, ja jokainen suoni sykähtäköön vihaa ja hävityshalua!
ROLLER. Kuules, Moor! Mitä tuumit: eikö rosvoelämäkin ole parempi kuin kitua vedellä leivällä alimmassa torninholvissa?
MOOR. Miksei tämä henki ole mennyt tiikeriin, joka iskee hirmuhampaansa ihmislihaan? Onko se isänmieltä? Onko se rakkautta rakkaudesta? Tahtoisin olla karhu ja nostattaa Pohjolan karhut tätä pirullista sukukuntaa vastaan —. Kadu, — anteeksiantoa et saa. — Ah, minä tahtoisin myrkyttää valtameren, jotta sen joka huokosesta pulppuaisi kuolemaa! — Luottamusta, lannistumatonta uskoa, mutta armahdusta ei!
ROLLER. No kuulehan, Moor, mitä minä sanon!
MOOR. Se on uskomatonta, se on unta, harhaa —. Niin liikuttava pyyntö, niin elävä kurjuuden ja raukeavan katumuksen kuvaus, — villipeto olisi sulanut sääliin! Kivet olisivat puhjenneet kyyneliin, ja sentään, — jos haluaisin sen lausua julki, niin sitä pidettäisiin ilkeänä häväistyksenä ihmiskuntaa vastaan — ja sentään, sentään, — oh, kunpa voisin kautta koko luonnon puhaltaa kapinan torvea, johtaakseni ilmat, maat ja meret sotaan hyeenain heimoa vastaan.
GRIMM. Kuulehan toki! Raivoltasi et kuule edes.
MOOR. Pois, pois luotani! Eikö nimesi ole ihminen? Eikö vaimo ole sinua synnyttänyt? — Pois silmistäni, sinä ihmisenhahmoinen! — Olen rakastanut häntä niin sanomattomasti, niin ei poika koskaan rakastanut isäänsä, tuhat elämää olisin uhrannut — (Polkee maata kuohuksissaan.) Haa, kuka antaa minulle nyt käteeni miekan, jolla voin iskeä polttavan haavan näihin kyykäärmeen sikiöihin! Ken sanoo minulle, missä voin tavata niiden sydämeen, hävittää, tuhota ne — hän olkoon ystäväni, enkelini, jumalani — tahdon polvistua hänen eteensä!
ROLLER. Juuri sellaisia ystäviä me tahdomme olla, kuulehan meitä!