ERÄS JOUKOSTA. Sekasorron aikana minä pujahdin Tapaninkirkkoon ja riivin hetaleet alttariliinasta! 'Tuo hyvä Jumala', tuumin, 'on rikas mies ja voi kyllä teettää kultapunosta vaikka hamppuköydestä'.
SCHWEIZER. Hyvin teit — mitäs virkaa sillä rihkamalla onkaan kirkossa? Uhrailevat Luojalle, joka naureskelee sillä korulla sillävälin kun hänen luomakuntansa kuolee nälkään. — Ja sinä, Spangeler, minne sinä heitit verkkosi?
ERÄS TOINEN. Minä ja Bügel ryöstimme erään puodin ja tuomme kamaa kylliksi koko viiskymmenpäiselle joukollemme.
ERÄS KOLMAS. Minä puhalsin kaksi kultaista taskukelloa ja siihen nokkaan tusinan hopealusikoita.
SCHWEIZER. Hyvä, hyvä. Ja me tekaisimme heille nuotion, jota he saavat pari viikkoa sammutella. Jos he haluavat suojaa tulelta, niin he saavat vedellä hävittää kaupungin —. Etkö tiedä, Schufterle, kuinka paljon tuli kuolleita?
SCHUFTERLE. Kahdeksankymmentäkolme, sanotaan. Torni yksistään ruhjoi rievuiksi kuutisenkymmentä.
MOOR (totisesti). Roller, sinut on ostettu kalliista.
SCHUFTERLE. Pah, pah, mitäs siitä? — No, jos ne nyt olisivat olleet miehiä, — mutta nehän olivat kapalolapsia, jotka kultaavat lakanansa, näivettyneitä ämmiä, jotka hosuivat hyttysiä niistä, luisevia tupatonttuja, jotka eivät enää osanneet ovelle — potilaita, jotka ynisivät lääkäriä, joka arvokkaasti rientäen oli seurannut hirttosaattuetta —. Kaikki kynnelle kykenevät olivat parveilleet katsomaan näytelmää, ja vain sakka oli jäänyt kaupunkiin, vartioimaan koteja.
MOOR. Oh, maan matosia! Sairaita, sanot, vanhuksia.
SCHUFTERLE. Niin, hitto vie! ja lisäksi lapsensaajia ja raskaita vaimoja, jotka pelkäsivät saavansa keskoset aivan hirsipuun alla, nuoria rouvia, jotka olivat huolissaan siitä, että myöhästyvät pyövelintoimituksesta ja että heidän lapsensa saa jo äitinsä kohdussa selkäänsä polttomerkkinä hirsipuun —; köyhiä runoniekkoja, joilla ei ollut kenkiä jalkoihinsa, kun olivat antaneet ainoan parinsa korjattavaksi; ja muuta ruuppuväkeä. Ei siitä kannata puhua. Kun minä satuin kulkemaan muutaman hökkelin ohi, kuulin sieltä parkua, kurkistin sisään, ja tarkastaessani sitä soihdun valossa, mitä näinkään? Lapsen, vielä reippaan ja terveen, makaavan lattialla pöydän alla, ja pöytä oli juuri syttymäisillään. — 'Pikku raukka', sanoin, 'palellut täällä', ja heitin sen liekkeihin —.