Aslak. Ihan viisaimmat, ruhtinas! juuri tänä päivänä katkeaa Samarkand'in ruhtinan kaula, ja koko kaupunki rientää nyt sitä katsomaan. Kyyneleet silmissä se hyvä keisari täyttää valansa, ja se ylpeä iloitsee ja kehuu sillä. Kuulkaa! rummut tärisevät, nyt se on tehty, se onneton on herennyt elämästä. Minä tulen varten pois, etten sitä näkisi.
Purdovar. Hirmuiset ovat ne asiat, mitä puhelet. Ja Jumala on luonut ihmisen muotoon sellaisen pedon, jolla ei ole sydäntä, ei ihmis-tuntoa!
Aslak. Ruhtinas, vaimoni tytär on hänellä orjana. Hän puhelee siitä uskomattomia. Se on hirveä peto se sama Selima, mutta vaan miehille. Muuten hän on sievä ja hyvä, ylpeys on hänen ainoa vikansa.
Purdovar. Helvettiin sellainen olento, joka ei rakasta kuin itseänsä!
Hänen isänä minä polttaisin hänet tulessa.
Aslak. Katsokaa tuossa on Taimur, tuossa on nyt Taimur, sen onnettoman ruhtinan ystävä.
Toinen kohtaus.
Entiset. Taimur (tulee ja kättelee Aslakkia).
Taimur. Hän jätti minun. Se hirveä teko on tehty. Ah! miksi se ei kohdannut minua!
Aslak. Herra Jumala! ja ette te voineet sitä estää!
Taimur. Tarvitsenko minä syyttämisiä! Enkö minä tehnyt kaikki mitä ihminen tehdä voi, mutta kuuluiko siinä minun sanani. Se oli hänen surmansa, joka häntä sinne veti!