TOINEN JÄÄKÄRI. No hitto, eiköhän tunneta meitä "Friedlandin hurjia jääkäreitä"? Nimeä tuot' emme varjoon saata — emmepä säästä ees ystävän maata, yli kylvösten, oraiden tiemme vie — hyvin Hoikin torvi kai tunnettu lie! — Lähellä, kaukana yllätämme, kuin vedenpaisumus syöksähdämme, tai niinkuin valkea raivoten käy yöllä huoneesta huoneesen. — Ei vastarinta, ei pako auta, on kuri poissa ja riehuu rauta. — Kourissamme on tyttöä monta rimpuillut — sota on armotonta — Kysykää, suott' emme mainetta saa; Baireuth, Vogtland[28] ja Westfaalin maa, minne vaan meidät matkamme toi, ne polvesta polveen tarinoi vuosisatainkin mentyä meistä, Hoikin kuuluista jääkäreistä.
RATSUVÄENALIUPSEERI. Kas, siitä se nähdään! Hurjistelulla ei kunnon sotamieheksi tulla! On tarpeen tahti ja neuvo ja äly, kyky, selvä katse, ei höly ja häly.
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Vapaus tarpeen! Lorunne hullut! No kaikesta tässä on puhetta tullut! Siksikö hylkäsin koulun ja opin, että raatajan vaivat ja kaleerin[29] ja kirjoituskammion, ahtaan kopin, taas täältä leiristä löytäisin? — Olon tahdon rennon ja joutilaan, joka päivä näyttäköön uutuuttaan. Nykyhetkeen tahdon ma turvautua, ei mennyt, ei tuleva huoleta mua. Siks keisarille mä nahkani möin, että murheeton oisin päivin ja öin. Suoraan tuleen mun viedä saa Reinin vierivän virran taa, joka kolmas siellä kuolkoon; vaan min' en kauan estele, kursaile, en. — Mut älköön muulla, mä pyydän sen, minua tultako vaivaamaan.
RATSUVÄENALIUPSEERI.
No, ettekö muuta te toivokaan?
Tämä takkihan antaisi kaiken tään.
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Miten kidutti, vaivasi yhtenään se Ruotsin Kustavi väkeänsä! Kirkon teki hän leiristänsä, piti rukoilla alkaissa päivän työn ja rukoilla myöskin tullessa yön. Ja kun välistä olimme reiluja hiukan, piti satulasta hän saarnan tiukan.
RATSUVÄENALIUPSEERI.
Niin, hurskas herra hän olikin.
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI.
Tytöt leiristä pois, sen käskyn hän laati.
Jos saapui niitä, hän vihille vaati.
En sietänyt moista, vaan karkasin.
RATSUVÄENALIUPSEERI.
Jo eletään sielläkin rennommin.
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Minut tieni liigan joukkoihin[30] johti, ne ol' lähdössä Magdeburgia kohti. Heti toinen ääni jo kellossa soi! Jo iloisna, vapaana olla voi, juomia, tyttöjä kosolta ihan! Toden totta, ei ollut se hullumpaa, sillä Tilly se osasi komentaa. Piti kurissa kylläkin oman lihan, tämä kuri ei koskenut armeijaa, ja jos itse ei tarvinnut maksua panna, oli lauseensa: elä ja elää anna! Mut ollut ei onnensa loputon — Jälkeen Leipzigin tappion[31] ei oltu päästä me paikaltamme, ja kaikki tukkeusi asiamme; jos missä pyrimme huoneisiin, ei tervehdyst', ovet suljettiin. Piti puikkia paikasta paikkaan vaan, nyt meistä ei piitattu laisinkaan. — Otin silloin pestin mä Saksin väkeen, siell' onni muka potkisi myötämäkeen.
RATSUVÄENALIUPSEERI. Paraiksi böömiläissaaliille näin te tulitte.