RUDENZ. En tiedä. Epätoivo synkkä mua murtaa, yössä häntä saartavassa, tään tuskan äärettömän taakan alla, en osaa yrittää ma mitään varmaa; yks selvä vaan on sydämelleni: tyrannivallan raunioista yksin hän saattaa tulla esiinkaivetuksi. On meidän linnat kaikki vallattava, jos mieli päästä hänen vankilaansa.
MELCHTAL. Te meitä johtakaa! Me seuraamme. Miks säästää huomiseen, min voi jo tänään? Tell vapaa oli aikaan Rütlin valan, ei vielä tapahtunut hirmu tuo. Lain uuden laatii ajan riento; kuka niin pelkur' ois, nyt ettei kiirehtäisi!
RUDENZ (Stauffacherille ja Walter Fürstille). Sill' aikaa aseissa ja valmiit olkaa, siks kunnes vuorten syttyy merkkitulet; näät nopsemmin kuin viestipursi kiitää, samoova teille voittomme on sana; ja koska näätte liekkein leimahtavan, kuin ukonnuoli syöskää sortajaan ja musertakaa vieraan vallan muuri!
(Menevät.)
KOLMAS KUVAELMA.
Solatie Küssnachtin luona.
Tie käy taustassa kallioiden lomasta alas ja kulkijat näkyvät ylhäällä jo ennen kuin he ilmestyvät näyttämölle. Kalliot saartavat koko näyttämön; eräs etummaisista muodostaa ulkonevan kielekkeen, jolla kasvaa pensaikkoa.
TELL (tulee joutsineen). Tuleva on hän solan kautta tämän; ei tietä toista ole Küssnachtiin. Työn täällä täytän, tilaisuus on hyvä. On tuolla seljapensas, sinne piilen, voin sieltä noutaa hänet nuolellani; tien ahtaus on turva ahdistajan. Tilisi tee nyt taivaan kanssa, vouti! Pois täytyy sun, on hiekkas loppuun juossut. Ma hiljaa elin, huoletonna, jousta vain metsän riistaa kohti jännittelin ja miettinyt mun mieleni ei murhaa; sa olet rauhani pois peljättänyt ja miehen hurskaan mielenlaadun maitoon kyyn myrkyn sekoittanut. Hirmut mulle tavaksi tehnyt olet. Lapsen päätä ken maalinansa tähtäs, sydämeen osaava varmaan myös on vihollisen. Maavouti, raivoltasi turvata mun täytyy lapset syyttömät ja vaimo, tuo uskollinen! Koska jousenjänteen ma vedin, koska vapisi tää käsi, kun, julma, liekkumalla helvetin pakotit tähtäämään mun päätä lapsen, kun voimatonna eessäs pyysin, palvoin: niin vannoin silloin sisimmässäni ma hirmuvalan, min vain Luoja kuuli, ett' ensi laukaukseni ois maali sun sydämes. Mit' olen vannonut tuon hetken tuonen-raskaan vaivan alla, on pyhä velka, jonka tahdon maksaa.
Oot herrani, oot vouti keisarini; mut keisari ei laillas tehnyt oisi. Lähetti hän sun tänne tuomariksi kovaksi, sillä suuttunut hän oli, mut ei, ett' tohtisit sa kostamatta, himossa murhan, kauhut kaikki tehdä; Jumala elää, rankaisee ja kostaa.
Käy esiin nyt, sa tuskain suurten tuoja, aarteeni armas, korkein kalleuteni! Nyt maalin sulle suon, mi ollut aina on puhki pääsemätön pyynnön hurskaan, sua ei se kilpistävä lie. Ja sinä, jousjänne uskollinen, palvellut mi usein oot mua iloleikkilöissä, todessa tuimassa mua ällös hylkää! Nyt vielä kestä, kunnon joutseni, niin monen surmanuolen suihkuttaja! Jos nyt sen voimatonna viskaat, mulla ei enää toista lähetettävää.