STAUFFACHER. Tää talo vasta tehty on sun riemus; poroksi sota suunnaton sen polttaa.
GERTRUD. Tavara ajallinen jos mua sitoo, ma itse heitän siihen kekäleen.
STAUFFACHER. Sa uskot ihmisyyteen; säästä sota ei lasta, joka nukkuu kehdossaan.
GERTRUD. Taivaassa syyttömäin on ystävä; sa eteen katso, älä taakses enää!
STAUFFACHER. Me miehet voimme kuolla kunnialla; mut mikä kohtaloksi teidän tulee?
GERTRUD. On viime vaalin valta heikoimmalla; ken hyppää tältä sillalta, on vapaa.
STAUFFACHER (syöksyy hänen syliinsä). Ken poven moisen painaa povelleen, hän riemuin kotilieden eestä sotii, ei ylivoimaa valtiasten säiky. Jalalta seisovalta Uriin lähden; siell' elää ystäväni Walter Fürst, mi miettii näistä ajoista kuin minä. Myös kohtaan siellä jalon lippuherran von Attinghausin; vaikka ylhäinen, hän kansaa rakastaa ja vanhaa tapaa. Ma neuvottelen heidän kanssaan, kuinka maan vihollista torjuttava on. Hyvästi! Ohjaa poissaollessani taloa niinkuin mieles viisas käskee. Hurskaalle miehelle, mi kirkkoon kulkee, munkille, joka kokoo luostarilleen, suo apu ynnä ruoka runsas. Piile Stauffacherin ei talo. Äärimmäisnä tien vapaan varrella se seisoo, turva ja suoja kaikkein maata matkaavaisten.
Samalla kuin he poistuvat taustaan, esiintyy Wilhelm
Tell Baumgartenin kanssa etualalla.
TELL (Baumgartenille).
Te ette enää mua tarvitse.
Nyt taloon tuohon menkää, siinä asuu
Stauffacher, isä ahdistettujen.
Kas, siinä on hän itse! Tulkaa mukaan!
(Lähestyvät häntä.)