REDING.
Siis kaikki lykkäystä puoltavatko?
(Enemmistö kohottaa kätensä.)
STAUFFACHER (laskee äänet).
Kakskymmentä on kahtatoista vastaan.
WALTER FÜRST. Jos määräpäivänä me linnat saamme, savulla kukkulalta kukkulalle me merkin annamme; käy koolle kohta maan jokaisen pääpaikkaan nostoväki. Kun voudit näkevät, ett' eess' on tosi, he, luulen, taistelosta luopuvat, ja hyväksyvät saaton rauhallisen metsäimme ääriltä pois mennäksensä.
STAUFFACHER. Vain Gessleriä pelkään. Ympärillään hänellä raivokas on ratsasparvi; verettä ei hän väisty, turma maalle hän viel' on karkotettunakin. Työläs on häntä säästää, myöskin vaarallista.
BAUMGARTEN. Ma sinne pankaa, miss' on hengen uhka. Pelasti elämäni Tell, maan eestä ma mielelläni sillä heitän arpaa; tyyn' on tää sydän, puolsin kunniani.
REDING. Tuo aika neuvon. Hiljaa vartokaamme. Jotakin täytyy hetkelle myös jättää. Mut nähkää, yössä meidän tuumiessa huipuille vuorten asettaa jo aamu tulisen vartionsa. Erotkaamme, ett' yllättäis ei meitä päivän soihtu.
WALTER FÜRST.
Ei hätää, laaksoista yö vitkaan väistyy.
(Kaikki ovat vaistomaisesti paljastaneet päänsä ja katsovat hiljaisina kohti aamunkoittoa.)
RÖSSELMANN. Kautt' aamun tään, meit' ennen tervehtävän, kuin muita kansoja, jotk' allamme hellettä kaupunkien vaivoin henkii, me liiton uuden vala vannokaamme. Tahdomme olla yksi veljeskansa, meit' eroita ei hätä, vaara mikään.