HEDWIG.
Poikamme varhain alkaa ampumaan.
TELL.
Ken mestariksi aikoo, varhain alkaa.
HEDWIG.
Ah, ettei milloinkaan he oppis sitä!
TELL. Ei oppi ojaan kaada. Elämään ken aikoo, ryntöön niinkuin puolustukseen varattu olkoon.
HEDWIG. Ah, ei sitten rauhaa kotona saa he!
TELL. Äiti, en myös minä. Ei luonto tehnyt mua paimeneksi; ajella erää kiitävää mun täytyy. Vast' oikein elämästä nautin, koska jokaisen päivän elämältä valtaan.
HEDWIG. Ja murhetta et emännän sa muista, mi sillä aikaa sua vartoo, suree. Mun mieltäin kauhistaa, kun kuulen miesten puhuvan retkistänne rohkeoista. Sua hyvästellen joka kerta pelkään, ett' en sua enää koskaan nähdä saa. Nään sinut eksyneenä jäätiköille, hyppäävän harhaan kielekkeeltä kiven, tai kuinka kauris taapäin juosten sinut keralla syöksee synkkään syvyyteen, tai kuinka peityt lumivyöryn alle, tai kuinka vilpillinen vuorijää sun allas aukee, kuiluun hirveään sa uppoot elävältä haudattuna. Ah, alppimetsästäjää rohkeaa tuhansin eri muodoin turma uhkaa! On onneton se elinkeino, joka vie vaaran äyrähille äärimmille.
TELL. Ken tervein aistein ympärilleen katsoo ja turvaa jumalaan ja voimaan omaan, hän joka vaaran välttää helposti; vuorella syntynytt' ei vuori kaada.
(On päättänyt askarruksensa ja asettaa sen syrjään.)
Nyt, luulen, pitää portti vuosia.
Puusepän säästää talo, miss' on kirves.