"Ja miksi en minä? minä yhtä hyvin kuin muut?"
"Kun sinä sen paremmin tiedät", supisi kreivi ja hänen näin puhuessaan laskehti hänen rintansa ja sanat tunkeutuivat vaivaloisesti vapisevain huulten takaa; "koska sinä sen paremmin voisit tietää, sinun pitäisi tietää, — koska".
"Ah, tuollahan ne ovat, karkulaiset!" huusi karkea ääni, joka koetti olla leikillinen, ja pastori astui, herra von Weissenbach jälissään, kasvihuoneen nurkan takaa, jonka lasiseinän vieritse Roosa ja kreivi viimeksi olivat astuneet.
"On jo paras aika meidän lähteä", sanoi herra von Weissenbach.
Hän näytti kalvealta ja väsyneeltä.
"Sinä et voi hyvin, isä", huudahti Roosa, levottomasti häneen päin kääntyen.
"Kyllä, kyllä minä voin hyvin; mutta tulee myöhä; menkäämme eteenpäin".
Roosa otti isänsä käsivarren; kreivi ja pastori seurasivat; pastori lörpötteli lakkaamatta iltapäivän ihanuuksista. Kreivi ei kuullut sanaakaan hänen puheestaan.
Pihassa olivat jo vanhat vaunut valmiina. Wengel oli laskenut katon alas, kun kreivin ratsupalvelija oli hänelle huomauttanut vaunujen siten näyttävän kauniimmilta. Kreivi ei ollut siihen tyytyväinen; Roosa oli keveissä vaatteissa ja ilta oli käynyt tuntuvasti viileämmäksi.
"Te vilustutte, neiti", sanoi hän vaunujen ovella seisoen.