Ja tämä on se laulu, jonka Zarathustra lauloi, kun Cupido ja tytöt tanssivat yhdessä:
Sinun silmääsi katselin äsken, oi elämä! Ja minusta tuntui, että vaivuin tutkimattomaan silloin.
Mutta sinä vedit minut kultaisella koukulla ylös; ilkkuen sinä nauroit, kun sinua tutkimattomaksi kutsuin.
"Niin haastavat kaikki kalat, sanoit sinä; mitä he eivät saa selville, se on tutkimatonta.
"Mutta vaihtelevainen minä olen vain ja kesytön ja kaikessa nainen, enkä mikään siveellinen:
"Vaikkakin te miehet kutsutte minua 'syväksi' tai 'uskolliseksi', 'ikuiseksi', salaperäiseksi'."
"Kuitenkin te miehet lahjoitatte meille alati omat hyveenne — oi, te siveelliset!"
Näin hän nauroi, tuo uskomaton, mutta minä en usko häneen milloinkaan enkä hänen nauruunsa, silloinkuin hän puhuu pahaa itsestään.
Ja kun minä puhuin kahdenkesken kesyttömän viisauteni kanssa, sanoi se kiivastuneena: "sinä tahdot, sinä himoitset, sinä rakastat, senvuoksi yksin sinä ylistät elämää!"
Vähällä olin silloin kiivaasti vastata ja sanoa totuuden tuolle kiivastuneelle; ja kiivaammin ei viisaudelleen voi vastata kuin sanomalla "totuuden".