Haa! Ylös, arvokkuus!
Hyve-arvo! Europalais-arvo!
Puhkukaa, puhkukaa jälleen
hyve-palkeet!
Haa!
Viel' yksi mylväys!
moraalinen mylväys!
moraalisen jalopeuran
mylväys erämaan tyttärille!
— Näet hyve-ulvonta,
te tyttöset armahimmat,
on enemmän kuin kaikki
europalais-himo, europalais-ikinälkä!
Ja tässä minä seison
jo europalaisena,
enkä muuta taida, mua jumala auttakoon!
Aamen!
Erämaa kasvaa: voi sitä, ken erämaita kätkee!
Herätys.
1.
Vaeltajan ja varjon laulun jälkeen täyttyi luola yhdellä erää melusta ja naurusta; ja kun kokoontuneet vieraat puhuivat kaikki yht'aikaa, eikä edes aasi pysynyt enää hiljaa sellaisen rohkaisun jälkeen, valtasi Zarathustran pieni vastenmielisyys ja halu pilkata vieraitaan: vaikkakin heidän iloisuutensa ilahutti häntä. Sillä se tuntui hänestä heidän elpymisensä merkiltä. Niin hän hiipi ulkoilmaan ja puhui eläintensä kanssa.
"Missä on heidän hätänsä nyt? puhui hän, ja tunsi jo itse vapautuvansa pienestä suuttumuksestaan — minun tykönäni he unhoittivat, tuntuu minusta, hätähuutonsa!
"— vaikkakaan eivät vielä, valitettavasti, huutamista." ja Zarathustra sulki korvansa, sillä nyt sekoittui aasin J-A-A kummallisesti näiden korkeampien ihmisten riemumeluun.
"He ovat iloisia, alkoi hän uudelleen, ja ken tietää? ehkä isäntänsä kustannuksella; ja jos he oppivat minusta nauramaan, niin se ei ole kuitenkaan minun nauruani, jonka he oppivat.
"Mutta mitä siitä! He ovat vanhoja ihmisiä: he elpyvät omalla tavallaan, he nauravat omalla tavallaan; minun korvani ovat kestäneet pahempia asioita äreiksi tulematta.
"Tämä päivä on voitto: hän väistyy jo, hän pakenee, raskauden henki, minun vanha veriviholliseni! Kuinka hyvin mieliikään tämä päivä päättyä, joka alkoi niin huonosti ja raskaasti.