Hyvienkin tiellä on jalo: ja vaikka he kutsuvatkin häntä hyväksi, niin tahtovat he sillä vaan työntää hänet syrjään.
Uutta tahtoo jalo luoda ja uuden hyveen. Vanhaa tahtoo hyvä ja vanhan säilymistä.
Mutta ei se ole jalon vaara, että hänestä saattaisi tulla hyvä, vaan julkea, pilkkaaja, tyhjäksitekijä.
Oi, minä tunsin jaloja, jotka kadottivat korkeimman toiveensa. Ja sitten pilkkasivat he kaikkia korkeita toiveita.
Sitten elivät he julkeasti hetken riemuissa ja tuolle puolen päiväänsä he tuskin asettivat mitään päämaalia enää.
"Henki on myöskin hekumaa" — niin he sanoivat. Silloin murtui heidän henkensä siivet: nyt ryömii se ympäri ja kalvaa ja tahrii.
Kerran aikoivat he tulla sankareiksi: hekumoitsijoita he ovat nyt.
Mielikarvaudeksi ja kauhuksi on heille sankari.
Mutta rakkauteni ja toiveeni kautta minä vannotan sinua: älä heitä sankaria sielustasi! Pidä korkein toiveesi pyhänä!
Näin puhui Zarathustra.
Kuoleman saarnaajista.