Jos te enemmän uskoisitte elämään, niin antautuisitte vähemmin hetkelle. Mutta teissä ei ole tarpeeksi sisällystä odottaaksenne — eikä edes antautuaksenne laiskuuteen!
Kaikkialla kaikuu niiden ääni, jotka kuolemaa saarnaavat: ja maa on täynnä sellaisia, joille kuolemaa on saarnattava.
Tai "iankaikkista elämää": se on minulle samantekevää, — kun he vain nopeasti lähtevät matkoihinsa! —
Näin puhui Zarathustra.
Sodasta ja sotaväestä.
Parhaimmilta vihollisiltamme me emme tahdo tulla säästetyiksi, emmekä myös niiltä, joita perinpohjin rakastamme. Niinpä antakaa minun sanoa teille totuus!
Veljeni sodassa! Minä rakastan teitä perinpohjin, minä olen ja olin teidän vertaisenne, ja minä olen myös paras vihollisenne. Niinpä antakaa minun sanoa teille totuus!
Minä tiedän sydämenne vihan ja kateuden. Te ette ole kyllin suuria ollaksenne tuntematta vihaa ja kateutta. Niinpä olkaa sitten kyllin suuria ollaksenne häpeämättä itseänne!
Ja ellette voi olla tiedon pyhimyksiä, niin olkaa ainakin sen sotureita. He ovat sellaisen pyhyyden tovereita ja edelläkävijöitä.
Minä näen paljon sotamiehiä, kunpa näkisin paljon sotureita! Yhtä-kaavaa on se puku, jota he kantavat: kunpa se ei olisi yhdenkaavaista, minkä he sillä peittävät!