Naisen rakkaudessa on vääryyttä ja sokeutta kaikkea sitä kohtaan, mitä hän ei rakasta. Ja naisen ymmärtäväisessäkin rakkaudessa on yhä vielä hyökkäystä ja salamaa ja yötä valon rinnalla.
Vielä ei nainen ole ystävyyteen mahdollinen: kissoja ovat naiset yhä vielä ja lintuja. Tai, parhaimmassa tapauksessa, lehmiä.
Vielä ei nainen ole ystävyyteen mahdollinen. Mutta sanokaa minulle, miehet, kuka sitten teistä on ystävyyteen mahdollinen?
Voi teidän viheliäisyyttänne, te miehet, ja teidän sielunne itaruutta! Niin paljon kuin te annatte ystävälle, sen tahdon minä antaa viholliselleni, enkä ole siitä tuleva köyhemmäksi.
Toveruutta on olemassa: kunpa olisi olemassa ystävyyttä! —
Näin puhui Zarathustra.
Tuhannesta ja yhdestä päämaalista.
Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: niin hän löysi monen kansan hyvän ja pahan. Mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin hyvän ja pahan.
Elää ei voisi yksikään kansa, joka ei ensin arvoja arvioisi; mutta jos se tahtoo itseään säilyttää, niin se ei saa arvioida kuten naapuri arvioi.
Paljon on sellaista, jota toinen kansa kutsui hyväksi ja toinen häväistykseksi ja pilkaksi: niin minä havaitsin sen olevan. Paljon on sellaista, jota havaitsin täällä kutsuttavan pahaksi ja tuolla kunnian purppuralla koristettavan.