Arvon asetti ihminen ensin asioihin säilyttääkseen itsensä, — hän loi ensin asian tarkoituksen, ihmistarkoituksen! Senvuoksi hän on antanut itselleen nimen "ihminen", se on: arvioiva.
Arvioiminen on luomista: kuulkaa se, te luovat! Arvioiminen itse on kaikkien arvioitujen asiain aarre ja koru.
Vasta arvioimisen kautta on olemassa arvoa: ja ilman arvioimista olisi olemassaolon pähkinä ontto. Kuulkaa se, te luovat!
Arvojen muutos, — se on luovien muutosta. Alati se hävittää, jonka täytyy olla luova.
Luovia olivat ensin kansat ja vasta myöhään yksityiset; totisesti, yksityinen itse on vielä nuorin luominen.
Kerran kansat ripustivat taulun hyvästä ylitsensä. Rakkaus, joka tahtoo hallita, ja rakkaus, joka tahtoo totella, loivat itselleen yhdessä sellaisia tauluja.
Vanhempi on halu laumaan kuin halu Minään; ja niin kauan kuin hyvän omantunnon nimi on lauma, sanoo ainoastaan paha omatunto: Minä.
Totisesti, viekas Minä, tuo lemmetön, joka tahtoo hyötyään monen hyödyssä: se ei ole lauman alkuperä, vaan sen perikato.
Rakastavaisia ne olivat alati ja luovia, ne loivat hyvän ja pahan.
Rakkauden tuli hehkuu kaikkien hyveiden nimessä ja vihan tuli.
Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin rakastavaisten teot: "hyvä" ja "paha" on niiden nimi.