Minä julistan teille ystävän, jossa maailma on valmiina, hyvän malja, — luovan ystävän, jolla alati on valmis maailma antaa lahjaksi.
Ja kuten maailma häneltä vyöryi kappaleiksi, vyöryy se hänelle jälleen kehiä tehden kokonaiseksi, kuten hyvän synty pahasta, kuten tarkoituksen synty sattumasta.
Tulevaisuus ja kaukaisin olkoon syysi nykyisyyteesi: ystävässäsi tulee sinun yli-ihmistä syynäsi rakastaa.
Veljeni, lähimmäistä minä en neuvo teitä rakastamaan: minä neuvon teitä rakastamaan kaukaisinta. —
Näin puhui Zarathustra.
Luovan teistä.
Tahdotko, veljeni, käydä yksinäisyyteen? Tahdotko etsiä tien itseesi?
Viivy vielä hetkinen ja kuuntele minua.
"Ken etsii, hän joutuu helposti itse hukkaan. Kaikki yksinäisyys on rikosta": näin puhuu lauma. Ja sinä kuuluit kauan laumaan.
Lauman ääni on sinussakin vielä kaikuva. Ja kun sanot: "minulla ei ole enää yhteistä omaatuntoa teidän kanssanne", niin se on oleva valitus ja tuska.
Katso, itse tämän tuskan synnytti tuo yhteinen omatunto, ja tuon omantunnon viimeinen kimallus hehkuu vielä murheessasi.