Silloin vanha nainen vastasi minulle: "Paljon kaunista on Zarathustra puhunut ja vallankin niille, jotka sellaiseen ovat kyllin nuoria.
"Kummallista on, vähän tuntee Zarathustra naisia, ja kuitenkin hän on oikeassa puhuessaan heistä! Johtuuko se siitä, ettei naisessa ole mikään mahdotonta?
"Ja nyt ota kiitokseksi pieni totuus! Minä toki olen kyllin vanha sanoakseni sen!
"Kääri se ja tuki sen suu: muutoin se huutaa liian äänekkäästi, tuo pieni totuus."
"Anna minulle, nainen, pieni totuutesi!" sanoin minä. Ja näin puhui vanha nainen:
"Sinä menet naisten luo? Älä unhoita ruoskaa!" —
Näin puhui Zarathustra.
Käärmeenpuremasta.
Eräänä päivänä oli Zarathustra nukkunut viikunapuun alle, sillä ilma oli helteinen, ja käsivartensa hän oli laskenut kasvoilleen. Silloin tuli kyykäärme ja puri häntä kaulaan, niin että Zarathustra kirkaisi tuskasta. Kun hän oli ottanut käsivarren kasvoiltaan, loi hän silmänsä käärmeeseen: silloin tämä tunsi Zarathustran silmät, kääntyi kömpelösti ja tahtoi madella pois. "Odotahan, puhui Zarathustra; vielä et ole ottanut vastaan kiitostani! Sinä herätit minut oikeaan aikaan, tieni on vielä pitkä." "Lyhyt on nyt tiesi, sanoi kyykäärme surullisesti; minun myrkkyni surmaa." Zarathustra hymyili. "Milloinka on lohikäärme kuollut kyyn myrkkyyn? — sanoi hän. Mutta ota takaisin myrkkysi! Sinä et ole kyllin rikas lahjoittaaksesi sitä minulle." Silloin käärme lankesi uudelleen hänen kaulaansa ja nuoli hänen haavansa.
Kun Zarathustra kerran kertoi tämän oppilailleen, kysyivät he: "Ja mikä, oi Zarathustra, on kertomuksesi moraali?" Siihen Zarathustra vastasi näin: