Minun täytyi ajatuksissani vähän puhella hänen kanssaan, j. n. e. — —
Herttaisella hyväntahtoisuudella ja hieman leikillisesti hän kuvaa heikkoa terveyttään ja siitä johtuvia hankaluuksia. — —
— "Minä olen kankea ja hyvin lihava ja väsyn vähä väliä, sillä minun on perin vaikea oppia muistamaan, että minä olen vanha ja kömpelö ja koetan vielä joskus olla toimessa niinkuin ennenkin, mutta minun täytyy pian lakata, koska on mahdoton jatkaa, ja sitten minä olen jäykkä ja nolo perästäpäin." — —
1850-luvulla noin v:sta 1856 alkaen alkoi Litteraturbladissa ilmestyä sarja pieniä kynäelmiä, joiden kirjoittaja oli rouva Runeberg, nimimerkki —a —g. Ne olivat oikeastaan suorasanaisia runoelmia, keveitä, henkeviä, surunvoittoisia — joskus oli kuvauksessa hieman katkeruutta tahi leikillisyyttä. Myöhemmin ne painettiin erityisenä kirjana nimellä "Teckningar och Drömmar" (Kuvaelmia ja Unelmia).
Näitten runoelmien pääsäveleenä on myötätuntoisuus kärsiviä, heikkoja ja unhotettuja kohtaan. Kirjoittaja kuvaa kärsivällistä kotieläintä, jota omistaja rääkkää, kukkasta, joka varomattoman käden katkaisemana kuihtuu päivän paahteessa, yksinäisyydessä pusertunutta kyyneltä, hiljaisen kärsijän kätkettyä tuskaa — hän ei mitään unhota, kaikki kärsimyksen muodot hän muistaa, elottoman luonnonkin huokaukset näkyy tuntevan tämä nainen, jonka kynän myötätuntoisuus on terottanut. Tahtoisipa sanoa, että tämä kirja on tosi naisellinen, sillä se kuvaa kaikkia unhotettuja, ellei olisi oikeampaa sanoa, että se on ylevästi inhimillinen. Kirjoittaja on, kuten ensimmäisessä, "Aikyn"-nimisessä kertomuksessa sanotaan, "etsinyt kätkettyjä kyyneleitä, jotka kenenkään huomaamatta ovat maahan pudonneet — — — sekä niitä, jotka ikuisen lumen maassa ovat jäähelmiksi hyytyneet — että niitä, jotka polttavan kuumina putoilevat Etelän hiekkaan." Mutta varsinkin hän on "etsinyt ja koonnut kaikki kyyneleet naisen sydämmen syvyydestä".
Tämä ominaisuus juuri onkin tämän kirjan suurimpana merkityksenä. "Kamtschadalens hustru" (Kamtschalaisen vaimo), "Indianens qvinna" (Indianinainen), "Odalisken" (Haaremiorjatar), "Hildred", Kuhinanuis dotter (Kuhinanuin tytär), "Qvinnan på Tongatabu" (Tongatabun nainen) "Salik Sardar Khans maka" (Salik Sardar Khani'n, puoliso), "Simrith" ja "Aikyn"-nimisissä kertomuksissa kuvataan osaksi vaimon kovaa kohtaloa siellä, missä moniavioisuus vallitsee, osaksi tuota tuskallista miehen vallan alaisuutta ja vapauden puutetta, joka ahdisti ja tavallaan vieläkin ahdistaa naisia sivistyneitten kansojen keskuudessa. Runollisen kauniilla kielellä, kuvaamataidolla, joka on niin hienoisen puhdas, että lukija tulee ajatelleeksi perhosten leikkiä kukkasten keskellä, kertoo kirjailija Amulamelasta, kamtschalaisen vaimosta, joka vapaaehtoisesti palvelee rikasta Tummea, jotta hänen oma miehensä saisi tämän tyttären, Shachin, vaimokseen; indiaaninaisesta, joka, vaikka mies oli hänet vanhuuden tähden jättänyt, kuitenkin salaa seurasi häntä sotaretkillä ja imi myrkyn haavasta, kun vihollisen myrkytetty nuoli oli tunkeutunut miehen ruumiiseen; Valista, haaremin orjattaresta, joka haaremin rautaristikon takaa siunaa valkoista miestä, jota hän on oppinut rakastamaan, silloin kuin tämä mies sotavankina oli hänen kansansa luona Kaukasiassa; arabialaisnaisesta, joka kuuliaisena vaeltaa erämaahan hakemaan lääkitseviä yrttejä parantaakseen puolisonsa lempikoiraa ja hevosta, vaikka jalopeurat ja tiikerit häntä kiljuen seuraavat ja joka uskollisuutensa palkaksi saa vastaanottaa telttaansa miehensä uuden puolison ja tulla hänen orjattarekseen; Tongatabun naisesta, joka tuomitaan kuolemaan siitä syystä että hän varastaa jumalille pyhitettyjä kokospähkinöitä ja niiden nesteellä pelastaa miehensä, joka on janoon kuolemaisillaan.
"Aikyn" on nuori Samojeedilaisnainen. Neljäntoista vuotisena hän on myöty kierosilmäiselle Mirgàn'ille, joka heittää hänen syötäväkseen kalvetut luut. Kun muukalainen rukoilee, ettei tämä löisi vaimoaan, joka ei jaksa kantaa liian raskasta taakkaa, vastaa mies ylenkatseellisesti: "mitä varten minä olisin ottanut itselleni vaimon ja maksanut hänestä kalliin hinnan, kolmekymmentä poroa, ellen sitä varten, että minulla olisi joku, joka kantaa minulle puita ja vettä ja toimittaa askareeni? Nainenko ihminen? Uh, saastainen eläin!"
Kun vieras surkuttelee Aikyn'iä, vastaa tämä; — "oletko sinä vaimosta syntynyt, onko sinun maassasi naisia, koska minua surkuttelet? Enhän minä ole kovaosaisempi muita naisia, sellainen on meidän kohtalomme. — Se johtuu siitä, että nainen on heikko, että hän on huono. Num on tehnyt hänen sellaiseksi. Eihän poro saa valittaa sitä että ihminen häntä rääkkää; ei metsäkana saa valittaa, että hänet paulaan pyydetään; ei nainen saa valittaa orjanosaansa. Niin on sallittu."
Muukalainen tahtoo viedä Aikyn'in omaan maahansa ja lupaa hänelle siellä valoisampia päiviä, mutta Aikyn ei suostu. Hän sanoo muukalaiselle:
— — "Näin kertoo heimomme vanha taru: muinoin eli eräs tietäjä, hänen nimensä oli Urier. Hän oli kaikista tietäjistä korkein, oli viisaampi kuin kaikki muut. Mutta hänen mielestänsä maa oli huono, hän ikävöitsi taivaaseen. Urier kutsui molemmat vaimonsa ja käski heitä valmistamaan uudet vaatteet heille kaikille ja poroille uudet valjaat, ja mitään vanhaa ei saanut ottaa mukaan. Urier kohosi korkeutta kohden re'essään ja vaimot kohosivat niinikään, kumpainenkin omassa re'essään, porot vetivät heitä taivasta kohden. Mutta Urier huomasi, ettei hänen nuoren vaimonsa poro jaksanutkaan nousta ylöspäin, vaan reki alkoi laskeutua maata kohden. Urier kysyi syytä ja vaimo vastasi: — "minä ompelin pukuuni nauhan, jonka olin ottanut lapsen kapalosta. Se vetää minua maata kohden. Anna minun palata takaisin. Urier antoi hänen palata maahan, mutta toinen vaimo nousi hänen kanssaan taivaan kirkkauteen, ajoi siellä vahvoilla poroilla, eikä koskaan kärsinyt puutetta, sillä siellä oli yltäkylläisesti metsänriistaa ja kaikellaista hyvää.