Ja kyyneleet juoksivat pitkin Fritsin poskia.
»Voi, Frits», sanoi Kalle ajatellen Wittin emäntää, »kunpa nyt olisin kotona äidin luona.» Ja Kalle heittäytyi sänkyyn, jossa rupesi potkimaan pelkästä mielihaikeudesta ja kodinkaipuusta.
Yhtäkkiä kuului liikettä ja joku sanoi:
»No, no, eukkoseni, älä nyt potki, vaan nuku rauhallisesti! Nyt sinä olet vetänyt peitteen pois päältäni!»
»Äh, naapuri», sanoi toinen, »älä nyt potki ja vääntelehdi tuolla tavoin, vaan makaa tyynesti selälläsi ja anna toisenkin vähän nukkua!»
»Jumalan kiitos», huudahti Frits.
»Siinä ovat ukot», huusi Kalle.
»Kas, pojathan siellä ovatkin», sanoi Swart, joka tällävälin oli täydelleen herännyt.—»Kuinka hiidessä te olette tänne joutuneet?»
»Ei se meidän syymme ollut», sanoi Frits.
»Poika», sanoi Swart, »kuinka voit sinä tehdä minulle semmoisen häpeän —ja vielä vieraassa maassa—että sinut on pantu putkaan?»