Nyt istui hän tuolla erityisessä uuninnurkassaan; ja puhalteli savuja omituisesta suupielestään, ja sillä aikaa kuin hänen eloisa vaimonsa surusta ja säälistä Hawermannin kertoessa oli itkuun pakahtua ja suuteli ja lohdutteli milloin veljeänsä, milloin hänen pientä tytärtänsä, istui hän levollisesti ja katseli karsasteli ohitse päähenkilöjen Bräsigiin, ja tupakan savun kanssa pursueli silloin tällöin joitakuita katkonaisia, sanoja hänen suunsa vasemmalta puolelta: "Jaa, niin se on, on kai. Kyllä kai se niin on. — Mitä siihen voi tehdä?"
Mutta pehtori Bräsig oli nuoren Jokkumin suora vastakohta; sillä joko juoksi hän ympäri huoneessa, tahi istui jollekin tuolille eli pöydänreunalle ja sätki ja telmi paljaasta mielenliikutuksesta ja levottomuudesta lyhyillä säärillään kuin kankaankutoja, ja jos rouva Nüssler otti tuon pienen lapsen käsivarrellensa ja sitä hyväili, otti hän sen häneltä ja kantoi sitä ympäri huoneessa ja laski sen taas tuolille, mutta tietysti taas keskelle mummun myssyä.
"Mutta, herranen aika!" huudahti emäntä vihdoin, "minähän pian olin unhottaa kaikki? Bräsig, teidän olisi pitänyt minua muistuttaa. Ettehän ole vielä saaneet juomaa, ette ruokaa". Ja niin puhein riensi hän tuon sinisen kaapin luoksi ja otti esille kaunista, valkeata vehnäleipää ja tuoretta voita ja juoksi ulos ja toi lihamakkaraa ja juustoa ja pari pulloa väkevää olutta, jota isoisää varten vartavasten oli tehty, ja astian maitoa pienosille, ja kun kaikki oli koreasti levitetty puhtaalle valkealle pöytäliinalle, veti hän veljensä pöydän päähän ja otti tuolin tuon pienen tytön keralla ja täytti maljat, ja käsi liikkui, ja kieli liikkui, ja veitset ja kahvelit välkkyi ja kiilsi ja silmät välkkyi ja kiilsi, ja puhdas ja valkea oli pöytäliina ja puhdas ja valkea sydän myös!
"Te saatte myöskin osanne", sanoi hän pienelle omenaparilleen ja silitti heidän pellavatukkaansa, "mutta ensin saa pieni orpananne. — Istukaa tekin, Bräsig — Saa saapuville, Jokkum".
"Eipä taida muuta neuvoa olla", sanoi Jokkum, veti viimeisen pitkän savun piipustaan ja tulla tallusti tuolinsa kanssa likemmäksi.
"Kaarlo", sanoi Bräsig, "tämän, lihamakkaran voin minä sulkea suosioosi; sen teossa on juuri sinun sisaresi mestari, ja minä olen aina sanonut meidän emännöitsiälle, että hän hankkisi itselleen sen reseptin, sillä se vanha eukko haalii kokoon kaikenlaisia luonnottomia aineksia, jotka eivät ensinkään yhteen sovi, sanalla sanoen, siinä ei ole mitään suuntaa, ei suhtaa, vaikka ainekset kyllä ovat niin hyviä kuin säännönmukaisesti herneillä syötetystä siasta saada voidaan".
"Äiti, täytä Bräsigin malja", sanoi Jokkum.
"Kiitoksia, rouva Nüssler; minä pyytäisin ennemmin saada pienen pikarillisen kuminaviinaa. Kaarlo, aina siitä asti kun minä sinun ja tuon veijarin, Pomukkelskopin, kanssa olin palveluksessa vanhan Knirkstädtin luona, olen minä tottunut aamusin ja iltasin ottamaan pienen kulauksen kuminaviinaa, ja se tekee minulle hyvää, Jumalan kiitos! — Mutta, Kaarlo, kuinka rupesit sinä kauppoihin tuon lurjuksen Pomukkelskopin kanssa? — Siinä sanoin sinulle jo silloin: se roisto ei kelpaa; hän on kettu, salakavala koira, sanalla sanoen, hän on jesuviitti".
"Äh, Bräsig", sanoi Hawermann. "älkäämme siitä enää puhuko. Mahdollista kyllä, että hän olisi voinut menetellä minun kanssani toisella tavalla; mutta se oli kuitenkin oma vikani, miksikä suostuin hänen ehtoihinsa. — Minulla on nyt ihan toista ajateltavana: miten saisin taas paikan itselleni!"
"Tietysti täytyy sinun saada taas paikka! — Minun armollinen herrani, kreivi, etsii kyllä kelvollista pehtoria pääkartanoonsa, mutta, Kaarlo, älä pane pahaksi, sinä et siihen sovi. Sillä näetkös, siellä täytyy sinun joka aamu käydä kiiltosaappaissa ja hännystakissa raportilla ja puhua kreivin kanssa yläsaksaa, sillä alasaksaa pitää hän raakuuden merkkinä; ja sitte saat sinä vielä kaiken naisväen niskoillesi, sillä ne hallitsevat myös. Ja jos sinä tulisitkin toimeen mitä saappaisiin, hännystakkiin ja yläsaksaan tulee — sillä osasithan sinä ennen sitä vähän, vaikka nyt olet ollut ilman harjotusta — mutta naisten kanssa olisit huutavassa hukassa, sillä armollinen kreivinna käydä nuuskii navetat ja sikaläätit — sanalla sanoen, siellä on semmoista hallintoa kuin — niin, kuinka piti minun sanoman — kuin Sodomassa ja Gomorrassa".