"Sen jätämme myöskin lukematta", sanoi Bräsig, "ja alotamme alusta".
"Päällekirjotus kuuluu seuraavalla tavalla: Aineisto, viiva alla".
"Hyvä!" sanoi Bräsig, "eteenpäin vaan!"
"Elimellisen kemian tehtävänä on tutkia elämän kemiallisia ehtoja ja kaikkein organismein täydellistä kehkiämistä. Piste."
"Minkä vietävän kehkiämistä?" kysyi Bräsig.
"Kaikkein organismein," sanoi koulumestari.
"Jopa nyt jotakin," huudahti Bräsig, "olen minä kyllä ulkomaalaisia sanoja kuullut, mutta organismi, organismi! Olisi se edes ollut urkunisti! Mutta saatpa nähdä, tämä on oleva joku versikirja, sillä ne alkavat myöskin aina semmoisilla ymmärtämättömillä sanoilla. Eteenpäin vaan!"
"Kaikkein eläväin olentoin voimassa pysyminen riippuu visseistä aineista, joita sanotaan ravintoaineiksi; niitä organismi käyttää kehitäksensä ja uudistuaksensa. — Piste".
"Siinä se mies on oikeassa", sanoi Bräsig; "ravintoaineita tarvitsee elävä olento ja" — hän otti kirjan Strullin kädestä — "niitä organismi käyttää, nyt tiedän minä myöskin, mitä hän organismilla tarkottaa; hän tarkottaa sillä vatsaa. Minä tahdon sanoa teille, mestari, tämä on vaan korupuhetta, että kirja näyttäisi sitä oppineemmalta".
Siihen suuntaan kulki pakina vielä muutaman aikaa, kunnes koulumestari meni kotia, ja kun hän oli mennyt, istuivat nuo molemmat vanhat ystävät vielä tuttavallisesti ja hiljaa kahdenkesken — sillä Bräsig jäi yöksi Pümpelhageniin — kunnes Hawermann huokasi raskaasti ja lausui: "Ah, Sakari, minä luulen, että minulle nyt on tukala aika tulossa".