"Ymmärrän", sanoi Fritz ja kävi nyt ympäri kylässä ja kutsui sekä miehet että naiset, jotka kartanoon työtä tekivät, ja käski heidän ottaa parhaat vaatteet yllensä. Kahdeksas tunti oli kuitenkin jo lähenemässä, ja jos kyntäjien, jotka tuhrivat kesantopellolla, oli juhlapuvussa saapuminen kello yhdeksäksi paikalle, niin oli heitä heti kutsuminen; Fritz meni sentähden kesantopellolle.
Hawermann oli saattanut vanhaa ystäväänsä taipaleen matkaa ja oli sitte käynyt suoraan poikki pellon kyntäjäin luo, ja kun hän nyt käveli niiden joukossa, näki hän Fritzin tulevan yli töyrään häntä kohden, niin suoraan, kuin hänen horjuva käyntinsä ja tuon kynnetyn pellon savikokkareet sallivat.
"Herra pehtori, teidän pitää antaa heti riisua hevoset, miesten pitää kello yhdeksältä kokoontua herrashuoneiden eteen, isäntä aikoo pitää heille puheen".
"Mitä hän aikoo?" kysyi Hawermann ihan hämmästyneenä.
"Pitää puhetta", kuului vastaus, "toiset päivätyöläiset ovat jo kutsutut, myöskin naiset. Ne oli hän unhottanut, mutta minä muistutin hänelle vielä ajoissa niistä".
"Te olisitte voineet tehdä jotakin parempaakin", aikoi Hawermann sanoa, maltti kuitenkin mielensä ja sanoi levollisesti: "No ilmottakaa sitte miehille asianne".
"Ja teidän pitää myös tulla".
"Hyvä", sanoi vanhus ja meni pahoilla mielin kotia. Pellolla oli kiirettä työtä, ja nyt vietiin väki koko aamupuoleksi päivää pois työstä; mutta sen hän kyllä voi taas takasin ottaa, se ei mitään haitannut. Hänen isäntänsä oli heti ensimäisenä päivänä antanut käskyn, kysymättä häneltä neuvoa, hän oli neuvotellut asiasta Triddelfitzin, vaan ei hänen kanssansa, ja asian kanssa ei ollut toki mitään kiirettä ollut; ja vaikka se kyllä häntä harmitti, niin ei sekään vielä mitään ollut; puhe itse se oli, joka häntä huolestutti. Mitä oli hänellä väelle puhumista? Tahtoiko hän kehottaa heitä tekemään velvollisuutensa? Väki oli hyvää, he tekivät työnsä yhtä yksinkertaisesti ja luonnollisesti, kuin he söivät ja joivat, he eivät ajatelleet, että he siten muuta tekivät, kuin mikä heidän velvollisuutensa oli; olisi ollut sulaa hulluutta, muistuttaa semmoisia ihmisiä heidän velvollisuuksistansa. Jos niistä usein puhutaan, ruvetaan niitä pian laiminlyömään! Tässä suhteessa ovat päivätyöläiset kuin lapset; he rupeevat pian pitämään velvollisuutensa täyttämistä ansiona. Vai aikoiko hän jotakin heille ilmaiseksi antaa? Hyväsydäminen oli hän kyllä, sitä tehdäksensä. Mutta mitä hän heille antaisi? Heillä oli kaikkia, mitä he tarvitsivat, ja mitään erityistä ei hän voinut heille antaa, sillä hän ei tuntenut heidän asemaansa tarpeeksi; hän voi siis syötellä heitä kaikenlaisilla epämääräisillä puheenparsilla ja lupauksilla, joita kukin voi selitellä omain halujensa ja toiveittensa mukaan, joita olisi ollut mahdoton täyttää. Sillä tavoin tekisi hän väen vaan tyytymättömäksi.
Semmoiset olivat hänen ajatuksensa, kun hän astui nuoren isäntänsä kamariin. Nuori rouva tuli ystävällisesti hänelle vastaan, jo täydesti puettuna tuota suostuttua kävelyä varten: "Meidän täytyy vielä odottaa, herra pehtori, Aksel aikoo ensin puhua väelle".
"Se ei ole kauvan kestävä", sanoi Aksel ja myljäsi papereitansa.