Ja Miina sanoi Bräsigin olevan täällä, hän oli kai levolla päivällistä syötyänsä.
"Kuuleppa vaan sitä tyttöstä!" pakisi Bräsig, "tätä sanoo hän päivällislevoksi! Mutta onpa nyt kaikki selvissä. Miksikä minä kauemmin luitani vaivaisin?"
Ja kun Rudolf samassa sanoi tahtovansa sitä ennen puhua vanhan pehtorin kanssa, luisti Bräsig alas kirsikkapuusta, niin että housut kivertyivät ylös aina polviin asti, ja roikkui puun alimmilla oksilla ja huudahti: "Tässä hän on!" pudotti itsensä samassa alas ja asettui tuon rakastavan parin eteen muodolla semmoisella, joka selvästi osotti, että hän piti itseänsä tuomarina mitä arkaluontoisimmissakin asioissa.
Nuo molemmat nuoret hämmästyivät hyvänpäiväisesti. Miina piti samoin kuin Liina kädet silmillään, sillä erotuksella vaan, ettei hän itkenyt, ja olisi, varmaankin juossut pois samoin kuin Liina, jollei hän pienestä asti olisi ollut pehtori Bräsigin kanssa mitä parhaimmassa sovussa. Hän heittäytyi sentähden, silmät peitossa, Bräsigin syliin ja pisti pienen pyöreän päänsä paljaasta häpeästä milt'ei Bräsigin liivintaskuun ja huudahti: "Setä Bräsig! setä Bräsig! Te olette häijynilkinen mies!"
"Vai niin?" sanoi Bräsig. "Sepä kuuluu varsin kauniilta".
"Niin", lausui Rudolf vähän kopeasti, "teidän pitäisi hävetä, ruveta täällä kuulteliaksi".
"Munsööri maitoparta!" sanoi Bräsig. "Yksi sana niin hyvä kuin yhdeksän: häpeeminen ei minun puoleltani tule kysymykseenkään, ja jos te luulette kopeudella jotakin voivanne vaikuttaa minuun, niin erehdytte suuresti".
Sen huomasi kai Rudolfikin, ja jos hän muuten ei kammonutkaan pientä kiistaa, niin oli nyt kumminkin hänelle sen verran selvää, että hänen tässä tapauksessa oli antaminen myöden Miinan tähden. Hän vastasi sentähden vähän hiljaisemmalla äänellä, että jos Bräsig sattumalla — joka kyllä oli mahdollista — oli puuhun joutunut, niin olisi hänen häveliäisyyden vuoksi pitänyt joko yskimällä taikka muulla tavalla ilmottaa lässäolonsa, eikä kuullella heidän asioitansa alusta loppuun asti.
"Vai niin?", sanoi Bräsig, "yskiä olisi minun vielä pitänyt? Ähkynyt olen minä kyllä, ja jos ette olisi olleet niin innossanne asioistanne, niin olisitte sen kyllä kuulleet. Mutta teidän pitäisi hävetä, että te ilman rouva Nüsslerin lupaa rakastutte Miinaan".
Se oli hänen asiansa, sanoi Rudolf, ja se ei koskenut keneenkään, eikä Bräsig tuntenut semmoisia asioita.