"Tietysti olen minä sen kuullut, sillä juuri heidän tähtensä istuin minä tuossa penteleen kirsikkapuussa. Mutta tulkaapa nyt tänne, munsööri Rudolf. Ettekö enää ikipäivinänne aio nousta saarnastuoliin ja saarnoja pitää?"
"En, en ikinä enää".
"Tahdotteko nousta kello neljältä aamulla ja kesällä kello kolmelta antamaan apetta?"
"Mihin aikaan hyvänsä".
"Tahdotteko oppia oikein säännöllisesti kyntämään, äestämään ja sitoilemaan, s.o. oikealla olkisolmulla — nuoralla ei ole mikään konsti".
"Tahdon", vastasi Rudolf.
"Lupaatteko ettette kaupunkimatkoilla milloinkaan jää istumaan Thürkowin kapakkaan punsilasin ääreen, kun kuormanne jo ovat edemmäksi menneet, niin että teidän olisi täyttä laukkaa niiden perästä ajaminen?"
"Senkin lupaan minä", sanoi Rudolf.
"Lupaatteko — Miina, näetkös tuolla vähän syrjempänä on kaunis kukka, sitä sinistä tarkotan minä, nouda se minulle, minun tekee sitä mieleni — lupaatteko", kysyi Bräsig uudestaan, kun Miina oli mennyt, "ettette milloinkaan luo silmäänne noihin perhanan piikatyttöihin?"
"Oh, herra pehtori, mitä te minusta ajattelette", sanoi Rudolf ja kääntyi närkästyneenä poispäin.