"Se on yhdentekevä, se", sanoi Kananen, "säkkiä lyödään, aasia tarkotetaan".
"Tätä en ole vielä ennen kuullut", sanoi Aksel ja katseli hyvin arvelevasta pitkin nenäänsä.
"Min", vakuutti Pomukkelskopp, "senhän tietävät kaikki ihmiset.
Tyttö juoksenteli yhä hänen perässänsä, tehden isällensä ja teidän
sisarillenne, ja jos jotakin häirinköä tuli heidän välillensä, osasi
Hawermann ja pappilan herrasväki heidät taas sovittaa".
"Ei, isä kulta", huudahti Salla, "heidän pääapulaisenansa oli vanha
Bräsig, hän kuljetti yhä sanomia toiselta toiselle".
"Ken on oikeastaan tuo vanha Bräsig?" kysyi Aksel jo hyvin äkäisenä.
"Köyhä vaivainen on hän!" huudahti Kananen. "Se hän on", sanoi Pomukkelskopp ja pöyhenteli itseänsä, "ja on saanut pienen eläkkeen herra kreiviltä, eikä hänellä nyt ole mailmassa muuta tekemistä kuin juosta kylästä kylään, talosta taloon ja panetella ihmisiä, ja päälliseksi on hän vielä…"
"Ei, isä", puuttui Malla puheesen, "antakaa minun sanoa se. Herra von
Rambow, se mies on — demokraatti, täydellinen demokraatti!"
"Se hän on", vakuutti Pomukkelskopp, "ja ihmehän olisi, ellei se veijari vielä kerran tule murhapolttajaksi".
Ja tämä kelvoton heittiö oli istunut Akselin omassa pöydässä, ja kuka oli siihen syypää? — Hawermann. — Tämä keskustelu oli valuttanut kylläksi kiukkua nuoren herran vereen ja mesileivät eivät myöskään houkutelleet häntä jäämään, hän jätti siis hyvästi, ja Pomukkelskopp saatti häntä yli pihan veräjälle saakka.
"Onko se todellakin totta, mitä orpanastani sanoitte?" kysyi Aksel, kun kävelivät yhdessä ulkona. "Herra von Rambow", sanoi Pomukkelskopp, "minä olen vanha, yksinkertainen mies, ja minun iässäni ei enää välitetä semmoisista asioista, minä sanon vaan, mitä ihmiset sanovat".