"Kas sitä Gottliebiä", huudahti rouva Nüssler, "sitä hiljaista, siivoa miestä!"
"Herännäisiin ei ole ollenkaan luottamista", sanoi Bräsig. "Älkää luottako mihinkään jesuviittiin!"
"Bräsig", huudahti rouva Nüssler ja tuo vanha tuoli porasi pahasti, kun hän nousi, "jos jotakin tämän takana on, niin otan minä lapseni takasin. Jos Rudolf sen olisi tehnyt, olisin hänelle sen voinut anteeksi antaa, sillä hän on aika hulivili eikä sitä peittelekkään; mutta Gottlieb? En, en sinä ikänä! Joka niin pyhä on olevinansa ja kuitenkin semmoisia toimii — hän pysyköön kaukana minun perheestäni! Semmoisen ihmisen kanssa ei minulla ole mitään tekemistä!"
Ja kun Gottlieb illalla tuli ruoalle, tarkastella tähysteli hänen vastainen anoppinsa häntä joka taholta, juuri kuin olisi hän puotipoika, jota väärällä rahalla tahdotaan pettää. Ja kun Gottlieb illallisen jälkeen pyysi Liinan tuomaan hänen kamariinsa lasin raitista vettä, sanoi rouva Nüssler, että Liinalla oli muuta tekemistä, ja kun Gottlieb nyt kääntyi Mariin, sisäpiikaan, samalla pyynnöllä, sanoi rouva Nüssler, että hän saattoi itse mennä kaivolle, olihan hänellä sinne ihan yhtä pitkä matka kuin Marillakin. Ja niin veti hän yht'äkkiä varsinaisen taikapiirin Gottliebin ympärille, jonka yli ei mikään naisolento voinut mennä.
Seuraavana päivänä, kun kaikki istuivat päivällispöydässä, tuli kuski Kristian sisään ja antoi viittauksen rouva Nüsslerille: "Rouva kulta, minulla olisi pari sanaa sanottavaa".
Ja rouva Nüssler antoi viittauksen Bräsigille ja nuo molemmat vanhat rakastajat menivät Kristianin, kanssa ulos porstuaan.
"No?" kysyi rouva Nüssler.
"Tässä hän on", sanoi Kristian ja veti suuren kirjeen ulos liivintaskustansa, "ja naisen nimen tiedän minä myöskin".
"No?" kysyi rouva Nüssler taas. "Niin", viskutteli Kristian salaisesti rouva Nüsslerin korvaan, "Miina on hänen esinimensä ja Sterium on muistaakseni hänen isän nimensä".
"Mitä? Miina — Sterium on hänen nimensä?" huudahti rouva Nüssler.