"Naapuri kulta, mikä teidän on? Kaikki on kai järjestyksessä, toivon ma?"
"Sitä toivon minäkin", sanoi Mukkel ja kääntyi poispäin ja tempaisi savikkeenvarren ylös perunamaasta, "kumminkin on 2000 taalerin vekselinne järjestyksessä".
"Mitä?" kysäisi Aksel hämmästyen, "mitä sillä tässä tekemistä?"
"Malta vaan, Aksel! Kyllä sen vuoro vielä tulee. Älä hiisku mitään! Hän tahtoo sinua vaan vähän kiusata. Teillä, herra von Rambow", sanoi Mukkel ja kokoili vielä joukon noita hyvästi rehottavia savikkeita ja kääntyi sitte tummanpunaisena nuorta herraa kohden, "teillä on ne 2000 taaleria ja minulla pappilan pelto, s.t.s. minulla ei ole sitä".
"Hyväinen aika, herra naapuri, ja te olitte kumminkin niin varma…"
"En likimaillekaan niin varma kuin te, teillä on ne 2000 taaleria — eikö niin? Te olette ne saaneet — ja minä", hän polki vasenta jalkaansa ja töyssäsi mahastansa ulos seuraavat sanat, "ja minä olen saanut pitkän nenän".
"Mutta…"
"Ei, jättäkää toki nuo 'muttat', minä olen tänään aamulla jo niistä tarpeekseni saanut; kysymys on nyt vekseleistä", ja hän haparoi taskuissansa, "jassoo, minulla on toinen takki ylläni, minulla ei ole lompakkoa muassani, jossa niitä talletan. Kolme viikkoa takaperin oli yksi niistä jo maksettavissa".
"Mutta, hyvä naapuri kulta, minä pyydän. Kuinka muistelette te juuri tänään niitä? Enhän minä sille mitään voi, ettette ole saaneet vourata pappilan peltoa".
Ei auta se sinua, Aksel, pysy vaiti vaan! Ei hän mitään pahaa tee, hän vaan vähän nipistelee sinua.