"Eikö hän ole…?" alotti kolmas.
"Älähän mitä!" sanoi suutari Bank, "se, ketä sinä tarkotat, ei hän ole".
"Minä tiedän", sanoi räätäli Wimmersdorf, "minä olen tehnyt hänelle monta takkia, hän on herra von Rambow, joka nyt asuu toisella puolella Sweriniä Hohen-Selchowissa, Pümpelhagenin herran orpana".
"Räätäli on oikeassa, se hän on".
"Niin, se hän onkin".
"Saattepa nähdä, hän tulee tuon tapauksen tähden".
"Se onkin hänen velvollisuutensa, sillä Pümpelhagenin herra makaa sairaana, hän ei voi mitään toimittaa. Saattepa nähdä, hän on käyvä asian varteen".
Ja kun Frans tuli sisään, riisumaan turkkinsa, seisoivat Rahnstädtiläiset kaikki, selät päin akkunaa, selät päin muuria, selät päin seiniä, ja katselivat ällistelivät kaikki huoneen keskikohtaa kohden, jossa Frans seisoi, ja olivat hätäpikaa kutoneet hänen ympärillensä uteliaisuuden verkon, jonka kaikki siimat kulkivat keskustaan, johon Frans saamattomana kärpäsenä oli takertunut.
Frans meni ulos, puhui pari sanaa talon rengin kanssa ja kävi sitte torille päin.
"Juho", kysyi eräs akkunasta, "mitä hän sinulle sanoi?"