"Ja sitä te uskotte?" kysyi viskaalin rouva.
"Häpeällistä on jokaiselle oikeustolle, ja erittäinkin tämmöiselle, uskoa yksinkertaista luonnollista asiaa Pormestarin rouva tunsikin heti, kuinka loukkaava tämä kysymys oli, ja hän vastasi pistävästi: Jos te enemmän tiedätte, rouva kulta, niin sanokaa".
Toinen simpsukka katsahti toiseen, ja molemmat purskahtivat nauruun. Kun tuommoinen oikein lihava simpsukka — sillä viskaalin rouva oli lihava, ja Krummhornin rouva ei myöskään ollut laihimpia — sydämensä pohjasta nauraa, tekee se aina suuren vaikutuksen ihmisiin, ja niin tapahtui nyt tässäkin että lässäoliat laskivat kutimensa syliinsä ja katselivat simpsukoita.
"Herranen aika", huudahti teekestin emäntä vihdoin, "mitähän te sitte tiedätte?"
"Krummhornin rouva saa kertoa", sanoi viskaalin rouva kylmäkiskoisesti, "onhan hän sen nähnyt yhtä hyvin kuin minä".
Krummhornin rouva oli hyvänluontoinen ihminen ja hän kertoi hyvin ja sujuvasti, mutta hänen suutansa vaivasi sama vika kuin notarius Schäferin sääriä Rostockissa: sillä ei ollut mitään pidäkettä, ja ihan samoin kuin notariuksen täytyi hänen tuontuostakin huutaa yhdelle ja toiselle: "Pidä minusta kiini!" eli "Käännä minä takasin!" — Hän alotti nyt. "Niin, aina, hän tuli suoraan poikki torin…"
"Kuka?" kysyi eräs pieni tyhmä tyttötöllerö, joka asessorina istui oikeudessa eikä tätä asiasta itsestään arvannut.
"Hiljaa!" huusivat kaikki.
"Niin, hän tuli suoraan poikki torin, minä tunsin, hänen heti, hän on kerran ostanut minun mieheltäni uuden pukimen, mustan hännystakin ja siniset housut — ei, mitähän minä pakisen! — sinisen hännystakin ja mustat housut; minä muistan hänen vielä, kuin olisi se tänään tapahtunut, hän käytti aina keltasia nahkahousuja ja pitkävartisia kaulussaappaita - vai oliko se sittenkin Fritz Triddelfitz? — Sitä en minä, tosiaankaan enää varmaan tiedä. Niin, mitä piti minun taas sanoa?"
"Hän tuli suoraan poikki torin", kuului kolmesta suusta yht'aikaa.