Niin tapahtui vuonna 1848.
Luku 35.
Miksikä Ferron saarella ja pohjannavalla kapinaan ruvetaan, miksikä Rahnstädtin postimestari seisoo oven edessä ja pyöryttää peukaloitansa, ja miksikä papin kandidaatti ei enää voi sanoa muuta kuin "puh". Miksikä kaikki paksut, paitsi rakennusmestari Schulz ja Bräsig, jäivät pois Rahnstädtin reformiyhtiöstä ja miksikä Manassen poika kaupittelee piilukkoja, ja Taavetin on kasvattaminen partaa. — Kurz paiskataan ulos reformiyhtiöstä ja rehtori Baldrian perustaa ompelumamselien yhtiön. Aksel tyhmänä, Pomukkel pulassa, hän kutsuu Gottliebiä ja Liinaa päivälliselle. — Liina ei suostu, ja Gottlieb saarnaa vääriä jumalia vastaan ja saarnaa kirkon tyhjäksi.
Tässä en tietysti tahdo kirjottaa, oliko tämä vuosi mailmalle eduksi vai vahingoksi, sen arvostelkoon kukin itse olojensa mukaan; enkä minä myöskään aio kirjottaa, mitä seurauksia siitä oli muulle mailmalle ja missä sen varsinaiset syyt ovat etsittävät; mutta mitä tämä vuosi tuotti niille henkilöille, joiden kohtaloa erittäin olen ottanut kertoakseni, sitä en saata olla mainitsematta; muuten voisi tämä kirja saada järjettömän lopun.
Kun Helmikuussa meteli syttyi Parisissa, olisi se Meklenpurilaisista yhtä hyvin voinut tapahtua Turkinmaalla, ja useammista tuntui varsin hauskalta, että kertakin tapahtui taas mailmassa jotakin erinomaista. Mutta Rahnstädtissäkin rupesi kumminkin valtiollinen henki heräämään, ja postimestari sanoi, että jos tätä kesti, tuli asia arveluttavaksi, sillä hänen oli jo ollut tilaaminen yksitoista uutta sanomalehteä, neljä "Hamburger Correspontia" ja seitsemän "Vossische Zeitungia", ja tämä oli huono merkki, sillä jälkimäinen jäyti sananparsillaan irti kaikki yhteiskunnalliset olot; se ei luultavasti pahaa tarkottanut, mutta se teki sitä kumminkin. Näin tuli nyt neljäviidettä valtioasiain harrastajaa Rahnstädtissä tyydytetyksi, sillä heitä oli, noin umpimähkään laskein, aina neljä, jotka pitivät samaa lehteä, ja Rahnstädtin ylimysten pienet perilliset juoksivat pitkin katuja ja kuljettivat lehdet tarkasti talosta taloon, ikäänkuin aikoisivat heidän rakkaat vanhempansa kasvattaa heistä postimiehiä. Mutta mitäpä riitti yksitoista lehteä semmoiselle kaupungille kuin Rahnstädt oli? Koko porvaristolla ei ollut vielä mitään, ja porvareista piti kumminkin huolta pidettämän, ja huolta heistä pidettiinkin.
"Juhana", sanoi Juha Bankin vaimo, "mihinkä, sinä taas aiot?"
"Pikimmältäni Grammelinin luo".
"Sinä juoksentelet liian usein ravintolassa tätä nykyä".
"Oo, yksi lasi olutta, Dortha! Asianajaja Rein lukee tänä iltana taas sanomalehdistä: pitäähän ihmisen toki tietää, mitä mailmassa tapahtuu". Ja Juha Bank ja vielä viisikymmentä hänen vertaistansa meni olutkapakkaan.
Ylimpänä pöydän päässä istui asianajaja Rein, piti sanomalehteä kädessään, loi silmäyksen pitkin pöytää ja rykäisi pari kertaa.