"Jumalan tähden, täti kulta, mitä tämä on?" huusi Rudolf ja juoksi hänen luoksensa, "kuinka voi semmoinen seikka teitä niin surettaa?"
"Mitä voi sille tehdä?" kysyi Jokkum ja nousi myös seisaalle.
Bräsig aikoi myös sanoa jotakin, mutta maltti mielensä, sillä hän kai parhaiten tiesi, mikä rouva Nüsslerin sydäntä rasitti, hän kääntyi akkunaan päin, veti silmäkarvansa korkealle ja katsella tuijotteli ulos keväiseen ilmaan.
Rouva Nüssler kavahti ylös tuoliltaan, kuivasi silmänsä, sysäsi Rudolfin ja Jokkumin syrjään — jotenkin tulisesti — kävi Bräsigin luoksi, löi kätensä hänen kaulaansa ja sanoi: "Bräsig, minä tiedän, teidän tarkotuksenne oli hyvä; minä en tahdokaan lyödä kenenkään luita ruhjuksi".
"Oo, rouva Nüssler", huudahti Bräsig, ja keväinen ilma sateineen, auringon paisteineen tuli näkyviin hänen silmistään, sillä hän nauroi koko naamallaan ja silmistä tippui kyyneliä, "räätäli Wimmersdorfille ja rikkiviisaalle värjärille voitte kyllä minun puolestani antaa heidän ansaitun osansa".
"Mitä tämä merkitsee?" huudahti Rudolf.
"Sen minä teille selitän", sanoi Bräsig ja irrotti itsensä hiljaa rouva Nüsslerin syleilystä ja tarttui hänen käteensä. "Se merkitsee, että te saatte oikean enkelin anoppimuoriksenne. En tarkota sitä lajia enkeleitä, joita nykyään pyörii paaleissa ja kävelypaikoilla Rahnstädtissä, en! vaan semmoista vanhaa, kelvollista vanhan testamentin enkeliä, semmoista taisteluun kykenevää, urhokasta enkeliä, joka oikeassa asiassaan ei pelkää itse paholaistakaan ja joka vetää vertoja kolmelle semmoiselle herralle kuin te".
Ja hän asettui Rudolfin eteen, ikäänkuin olisi Rudolf ollut syypää rouva Nüsslerin sydämen tuskaan.
"Tulimmainen!" huudahti Rudolf, "mitähän olen minä tehnyt?" ja katsahti Jokkumiin, Jokkum loi silmänsä Sulttaaniin, Sulttaani ei tietänyt, eikä Jokkumikaan tietänyt, ja Rudolf lisäsi: "Minä en todellakaan tiedä…"
"Eikä ole tarpeesenkaan", sanoi Bräsig ja kääntyi tuimasti Jokkumiin päin: "Ja sinä, Jokkum, sinä saatat tyhmällä hanhijutullasi vielä koko talosi kapinaan. Sinun pitäisi ennemmin pysyä ihan vaiti, ja te, Rudolf, te tulette minun kanssani, minä tahdon pikimmältä luoda silmäyksen teidän maanviljelykseenne, nähdäkseni, mitä te olette Hilgendorfin luona oppineet".