"Herra kamarineuvos", huudahti Mooses, "ehkä saisi olla pieni ryyppy viiniä, minä tuotan heti pullon viiniä kauppiaalta".
"Ei, vettä! vettä!" huudahti Hawermann ja Mooses juoksi ovelle ja oli melkein työtätä Taavetin kumoon, sillä Taavetti oli vähän kuullellut oven takana, tullaksensa viimeinkin kokeneeksi raha-asioissa: "Taavetti, mitä sinä täällä seisot, miks'et sinä tuo vettä?"
Ja Taavetti tuli, ja kamarineuvos joi vettä ja tointui, ja Mooses luki rahat pöydälle ja kamarineuvos otti ne ylös loasta ja katseli käsiänsä ja ne näyttivät hänestä yhtä puhtailta kuin ennenkin, ja kun hän nousi vaunuihinsa ja loi silmäyksen takasin Mooseksen etehiseen, tuntui hänestä, kuin viruisi Mooseksen vuotien ja lampaanluiden päällä vielä suuri romutukku lisänä ja ne olivat hänen omat huolensa. Ja Mooses seisoi ovensa edessä ja kumarsi kumartamistaan ja katseli ympärillensä, huomataksensa, näkivätkö naapuritkin, että kamarineuvos oli ollut hänen luonansa. Mutta se suuri kunnia ei häntä kuitenkaan kokonaan hurmannut, hän piti päänsä pystyssä, vei Hawermannin syrjään ja sanoi: "Herra pehtori, te olette rehellinen mies, kun minä rupesin tähän asiaan, en tietänyt minä miehen olevan niin heikon. Teidän täytyy luvata minulle, että velka kiinitetään kartanoon — kuoleman tapauksen tähden. Sairas mies ja vekseli, mitä minä niillä teen!"
Kamarineuvos pääsi pulastansa, mielenkiihotus asettui, hänen terveytensä parani, hän katseli mailmaa toisilla silmillä, ja kun Hawermann parin päivän perästä taas otti pappilan maan arendeeramisen puheeksi, suostui hän siihen ja Hawermann sai luvan sopia asiasta pastori Behrensin kanssa. Sen hän tekikin, ja tuo pieni pastorin rouva hyrisi ympäri huoneessa, tätä kauppaa hierottaissa, ja yhä oli kuuluvinaan pastorin ja Hawermannin korviin: "Enemmän rahaa! Enemmän rahaa!"
"Tietysti", sanoi Hawermann, "se on oikeus ja kohtuus, rouva kulta, arentisumma on korotettava, ajat ovat muuttuneet, mutta tästä asiasta voidaan helposti sopia: hyöty on kahdenpuolinen".
"Regina", sanoi pastori, "minun muistuu mieleeni, kukkasia ei ole vielä kasteltu".
"Hyväinen aika, minun kukkaseni!" huudahti pastorin rouva ja pyörähti ulos huoneesta.
"Kas niin", sanoi pastori, "nyt kulkee asia sukkelammin. Minun täytyy tunnustaa, että minä mieluisemmin otan arentimiehen etäältä kuin samasta kylästä, liian likeinen naapuruus antaa syytä moniin pieniin yhteensattumisiin ja tekee välin kiusalliseksi ja tukalaksi, ja niin ei pidä olla laita kartanon isännän ja papin kanssa. Ja ilman sitä pidän minä personallisesti paljon enemmän kamarineuvoksesta kuin Gürlitzin uudesta isännästä; tunnenhan minä kamarineuvoksen jo vanhastaan. Ja te luulette, että minä voin vaatia korkeampaa hintaa?"
"Aivan hyvästi, herra pastori! ja minä olen saanut luvan, tarjota teille puolta enemmän. Jos minä itse tahtoisin vourata pellon, voisin tarjota teille vielä enemmän, mutta…"
"Me ymmärrämme toinen toisemme, hyvä Hawermann", puuttui pastori puheesen, "minä suostun tarjomukseen".