"Se ei ole totta!" kuului eräs karkea ääni ta'ampaa joukosta, "noilla kirotuilla juutalaisilla on kaikki raha, he siitä viisi piittaavat, miltä köyhän olo tuntuu".
Rehtori ei ottanut tästä hämmentyäksensä, hän näytti asian todeksi raamatusta, otti sitte Xenophonin esille ja kertoi paljon heloteista Spartassa, jota kokous silminnähtävästi ei täysin ymmärtänyt. Sitte sai hän Platonin käsiinsä ja kävi nyt puhumaan hänestä, s.t.s. ei hänestä itsestään, vaan hänen tasavallastansa ja sanoi, että jos Rahnstädtiläisillä olisi, mitä Platon joutoilloillaan Athenalaisten hyväksi oli ajatellut, sitte voisi jokainen Rahnstädtin käsityöläinen joka päivä syödä häränpaistia ja perunia päivälliseksi ja sunnuntai-iltapuolina ajaa vaunuilla, ja lapset, jotka nyt juoksivat mierolla kerjäläispussi selässä, kävelisivät silloin kultavitjat kaulassa pitkin katuja.
"Tästä on meidän saaminen tarkempi selitys".
"Eläköön Platon! Eläköön!" kuului kautta salin.
"Veikkoset, oliko se sama vanha juutalaislahtari Platow, joka oli silmäpuoli?"
"Kyllä kai, veikkonen, minä tunsin hänen varsin hyvin, hän on teurastanut monta nautaa minun luonani", sanoi teurastaja Krüger.
Presidentin kello sai rauhan toimeen, ja sihteeri Rein kääntyi rehtoriin ja pyysi häntä veitikkamaisesti kokouksen puolesta, olemaan niin hyvä ja antamaan Rahnstädtin reformiyhtiölle selvä kuvaus Platonin tasavallasta. Se oli kova vaatimus, ja rehtori paran juoksi tuskan hiki pitkin otsaa, kun hän kolmasti yritti ja kolmasti joutui hämille, sillä hän ei tietänyt asiaa itsekään oikein. Hän sanoi siis vihdoin tuskissaan: Platonin tasavalta oli tasavalta, ja mitä tasavalta oli, sen tiesivät kyllä hänen valtiollisesti oppineet kuuliansa. — No, senhän nyt jokainen tiesi, ja rehtori saapui nyt Roomalaisiin ja kertoi hyvin omituisena seikkana, että vanhat Roomalaisetkin toisinaan olivat nälkää nähneet ja että he silloin aina olivat täyttä kurkkuansa huutaneet panem et circenses. "Panem, rakkaat kuuliani", sanoi hän "merkitsee nimittäin leipää ja circenses merkitsee julkisia pelejä eli huvituksia".
Yht'äkkiä kavahti suutari Deichert penkiltä pystyyn, vaikka Juha Bank yritti pidättää häntä takinliepeestä, ja huusi: "Kas sitä vaan! Vanhat Roomalaiset eivät olleet mitään tyhmiä miehiä, ja mitä he voivat tehdä, voimme me Rahnstädtiläisetkin tehdä! Oletteko kuulleet kummempaa? Kun minä ja Bökel ja Jürendt ja pari muuta istuimme Pfeiferin luona ja pelasimme vingt-unia [16], otatti pormestari kortit pois, ja meidän täytyi vanhan Pfeiferin kanssa mennä raastupaan ja saimme siellä maksaa sakkoa ja oikeuden kustannukset. — Mitä hullutusta? — Minä sanon niinkuin vanhat Roomalaiset: pelivapaus pitää olla, julkisesti pitää pelata saada!"
"Siinä olet oikeassa, kummiseni", huudahti Jürendt, "eläkööt vanhat
Roomalaiset ja herra rehtori, eläkööt!"
"Eläkööt!" kuului nyt kautta salin, "Eläkööt!"