"Bräsig", sanoi pastorin rouva, "kun asiaa lähemmin ajattelen, niin luulen, että olette tehneet oikein".
"Todellakin, rouvaseni? Ja teitä harmitti vaan, ettette itse ensiksi olleet kirjottaneet. Mutta sen sijasta saatte te kunnian kirjottaa nuorelle herralle, niin pian kuin kaikki on selvillä".
Kolmen päivän perästä tämän keskustelun jälkeen tuli Bräsig kotia ja kohtasi etehisessä pastorin pienen rouvan, jonka oikea käsi oli sidottu, sillä hän oli loukannut sen, kompastuissaan kellarin portailla.
"Rouva Behrens", sanoi hän hyvin vakaisesti ja pontevasti, "minä tulen heti taas ilmottamaan teille jotakin", ja niin puhein astui hän portaita myöden ylös Hawermannin luo.
Hän ei lausunut "hyvää päivää" eikä mitään muutakaan tultuansa Hawermannin huoneesen, vaan kävi hyvin juhlallisen näköisenä suoraa päätä läpi tuvan makaushuoneesen. Siellä kaasi hän lasin täyteen kylmää vettä ja lähestyi lasi kädessä Hawermannia: "Kas tässä, Kaarlo, juo!"
"Mitä? Miksikä pitää minun juoda?"
"Sentähden että se on sinulle hyväksi. Mikä sinulle jälistäpäin on tarpeesen, ei voi sinua edeltäpäin vahingoittaa".
"Bräsig, mikä sinun on?" huudahti Hawermann ja sysäsi lasin syrjään; mutta hän huomasi, että jotakin erinomaista hän nyt oli saava kuulla.
"No, Kaarlo, jos et tahdo, niin ole tahtomatta; mutta pysy nyt lujana, minä varotan sinua, pysy lujana", ja alkoi kävellä edes takasin lattialla ja Hawermann katseli ihan kalpeana hänen kulkuansa, hän huomasi Bräsigin valmistuksista, että tämä silmänräpäys oli ratkaiseva hänen kohtalonsa.
"Kaarlo", kysyi Bräsig ja asettui hänen eteensä, "oletko nyt luja?"