Bräsig oli pahoillaan — niinkuin jo sanonut olen — hän oli kovin pahoillaan; tuo kaunis veljeyden juhla, josta hän niin paljon oli ihmiskunnan hyväksi toivonut, oli rauennut tyhjiin; hänen mielensä oli kuin isä Abrahamin, hän aikoi jo uhrata lempilapsensa, aikoi heittää kaikki sillensä ja lähteä kotia, mutta silloin lähettää taivas hänelle syyllisen, johonka hän voi purkaa vihansa, ja vielä päälliseksi juuri sen, jonka kimppuun hän nykyisessä mielen tilassaan ystävänsä Pomukkelskopin perästä mieluisimmin tahtoi päästä. "Tulkaa, herra Schulz", sanoi hän ja kävi jykeillä askelilla suoraan läpi salin etehiseen, jonne hän oli jättänyt hattunsa ja myhkyräsauvansa. Hattunsa jätti hän paikalleen, mutta sauvan otti hän mukaansa numero 3:een.
Täällä istui suuri joukko vieraita pullojen ääressä ja nauroi juuri eräälle pilapuheelle, jonka herra notarius oli lausunut. Yht'äkkiä vaikeni kumminkin kaikki, sillä tämä iloinen seura havaitsi joukossansa naaman, jota nähdessä kyllä nauru voi heretä. Tämä oli Bräsigin naama, joka omituisella tavalla milloin katseli sauvaa, milloin notariusta, niin omituisella tavalla, että seura pian rupesi aavistamaan, mitä mahdollisesti voi tapahtua ja jonkinlaisella kiireellä väistyivät vieraat pois pöydän äärestä.
"Kuka roikale on tahtonut tehdä minun Franskan kuninkaaksi?" huusi Bräsig, niin että rapinki seinistä varisi, ja myhkyräsauva rupesi ikäänkuin elämään hänen kädessänsä: "Minä en tahdo tulla Franskan kuninkaaksi!" ja — mäiskis! — mätkähti myhkyräsauva notariuksen lapaluiden väliin.
"Herra Jesus!"
"Minä en tahdo tulla Franskan kuninkaaksi!" ja taas teki myhkyräsauva tehtävänsä ja nyt vakuutti pehtori Bräsig ja hänen sauvansa vuorotellen, ettei hän hautonut semmoisia kunnianhimoisia ajatuksia päässänsä. Kynttilät, lamput, pullot menettivät tässä vallantaistelussa henkensä, ja Taavetti joutui pöydän alle, se tahtoo sanoa, vapaehtoisesti hän hiipi sinne. Notarius huusi apua, kukaan ei häntä auttanut; vasta sitte kun myrsky oli tauonnut, rohkaisi Taavetti pöydän alla mielensä ja sanoi: "Suokaa anteeksi, herra pehtori, onko tämä olevanansa veljeyttä?"
"On", huusi Bräsig, "te ryökäle! Ihmisen ja koiran välillä on kepitys paras veljeys".
"Ulos! ulos!" huusi herra Schulz ja haparoi pöydän alle ja veti
Taavetin näkyviin.
"Hyvät herrat", huusi Slusuhr, "te olette todistajani, kuinka minua on kohdeltu, minä valitan oikeudessa".
"Minä en ole mitään nähnyt", sanoi eräs.
"Minä en tiedä mitään", sanoi eräs toinen.