"Ei haita mitään", sanoi Rührdanz, "me emme saa pilata oikeuttamme. Näethän, mitä mielettömyyttä sinä haastelet. Kun me sittemmin menemme suuriherttuan luoksi ja teemme tiliä toimistamme, sillä se on oikeus ja kohtuus, ja hän kysyy: 'Willgaus, kuinka te käytitte itsenne?' ja sinä vastaat: 'Niin, herra, ensin suomimme häntä kelpo lailla ja hosuimme eukkoa, ja sitte ajoimme heidät yli rajan', kuinka tämä. soveltuisi? Mitä sanoisi suuriherttua tähän?"
"Niin", sanoi ukko Brinkmann, "Rührdanz on oikeassa. Jos saatamme hänen yli rajan, niin pääsemme hänestä ja mihinkään muihin rettelöihin emme tahdo sekaantua".
Se ehdotus hyväksyttiin. Ja miesten takana seisoivat vaimot ja lapset ja tuo eilisaamuinen suuri roteva akka seisoi heidän joukossansa ja sanoi: "Nyt olemme saaneet heidät niin pitkälle, kuin tahdoimme. Jolleivät he nyt aja ukkoa ja eukkoa pois kartanosta, niin hakkaan minä miestäni siksi, ettei hänellä ole luunsurua terveenä ruumiissa".
"Niin, ystäväni", huusi eräs toinen vaimo, "meidän täytyy, meidän täytyy päästä heistä! Minä olin eilen pappilassa — niin, pastorin rouva antoi minulle jotakin ja pastori kehotti minua kärsivällisyyteen — mitä? Kärsivällisyyteen? Onko nälkä kärsivällinen?"
"Jokkum Smidt", huusi eräs pitkä, hoikka tyttö, "juokseppa mäelle katsomaan, joko tulevat. Wiikka, mitenkä lentänevät meidän molempain mamselein silmät pystyyn, kun he lähetetään matkaansa!"
"Kummi", sanoi päivätyöläinen Zorndt Brinkmannille, "eikö meidän tule ilmottaa asiaa papille? Olisi ehkä hyvä, että hänkin saisi tiedon siitä".
"Ei, kummiseni Zorndt, siitä ei mitään hyötyä olisi, sillä hän ei ymmärrä tämmöisiä asioita, hän on minusta liian kokematon. Niin, jospa vanha pastori vielä eläisi!"
"Nyt tulevat", ilmotti Jokkum Smidt, tullen juosten paikalle.
"No, ken alkaa puheen?" kysyi Willgaus. "Kyllä minä hevoset seisatan".
"Rührdanz tietysti", kuului kautta joukon.