Tohtori kävi nyt, mitään enempää sanomatta, potilaan luo, paljasti hänen selkänsä, ja siinä oli todellakin paljon nähtävänä, mitä tavallisen ihmisen selässä ei ole ja se oli kirjotettu siihen suurilla, selvillä punasilla kirjaimilla. Pomukkelskopp oli ristinyt kätensä sääliväisyydestä; mutta kun hän näki nämä viirut notariuksen selässä, lensi hänen kasvoillensa oikein suloinen loiste ja Taavetti hypähti pystyyn: "Taivahan pyhät! Mimmoiselta hän näyttää! Herra tohtori, minä pyydän, että tutkitte minua kans: rakennusmestari Schulz veti minun esille pöydän alta ja repi rikki uuden hännystakkini".
"Lähettäkää räätälille!" sanoi tohtori levollisesti ja kääntyi notariukseen: "Minä kirjotan teille alhaalla Grammelinin luona heti todistuksen. Hyvästi, hyvät herrat!"
Niin hän meni ja vähän ajan perästä tuli Grammelinin sisäpiika ja toi paperin, jonka tohtori lähetti notariukselle. Slusuhr aukaisi paperin ja luki:
'Virkani puolesta todistan minä täten, että herra Notarius
Slusuhr on saanut kelpo selkäsaunan, niinkuin viinaleista selässä
selvästi on nähtävä. Mutta se ei ole häntä vahingoittanut.
Nimi. Lääket. t:ri'.
"Ja tätä kirjottaa se mies minulle?" puhkesi notarius sanomaan, "mutta se ei ole häntä vahingoittanut? — Aa, maltappa. Me kohtaamme kai vielä toisemme".
"Hyväinen aika!" huudahti Taavetti, "onhan, toki parempi: se ei ole minua vahingoittanut, kuin: se on minua vahingoittanut".
"Te olette pöllöpää. Mutta mitäpä minä tässä enää venyn?" sanoi Slusuhr. "Älkää panko pahaksi minun täytyy mennä, minun täytyy saada kiittää herra pehtoria selkäsaunasta — pienellä valituskirjalla".
"Älkää unhottako minua, rakas ystävä", sanoi Pomukkelskopp, "te lupasitte kirjottaa minun puolestani vielä tänään Pümpelhageniin".
"Luottakaa vaan minuun. Minun on mieleni niin katkera, minä tahtoisin kirjottaa koko mailma vastaan. Eikö teillä myös ole mitään kirjottamista, Taavetti?"